Niin makoisaa kuin klassinen, yön yli liotetuista kuivatuista herneistä valmistuva hernerokka onkin, arjessa tekee usein mieli vetää mutkat suoriksi.

Kotimaisista pakasteherneistä syntyy käden käänteessä samettisen kuohkea keitto, johon pottu tuo vielä lisää makua ja täyttävyyttä. Omilla mittareilla kotitekoinen pikahernekeitto pesee markettien purkkihernarit mennen tullen. En edes liiemmin sulattele herneitä vaan heitän ne pataan sellaisinaan.

Näin talvella suosin herneitä siksikin, että maukkauden ohella niissä on elimistön toiminnalle tärkeitä kuituja ja vitamiineja sekä kaliumin ja sinkin kaltaisia kivennäisaineita, jotka osaltaan auttavat vastustuskyvyn ylläpitämisessä vuoden pahimpaan flunssa-aikaan. Ja mikä parasta, pakasteherneitä ei ole hinnalla pilattu!

Raskaan työn raatajalle proteiinipitoisilla herneherkuilla on myös se hyvä puoli, että ne pitävät nälän loitolla pidempään kuin kiireessä hotkaistut höttövälipalat. Uusien ravitsemussuositusten mukaan päivittäiseen ruokavalioon tulisikin sisällyttää satakunta grammaa herneitä tai muita palkokasveja. Herkkäsuolistoiselle toki palkokasvien huonosti imeytyvät hiilihydraatit voivat olla haaste.

Teksti ja kuva: Sanna Kissakangas

Kun nälkäkiukku tai kaamosväsymys vaanii työpäivän jälkeen, ei hellan ääressä tee mieli viettää aikaa. Simppeli peltiruoka tekeytyy uunissa itsekseen, etenkin jos pilkot ainekset valmiiksi jääkaappiin ennen töihinlähtöä tai jo edellisiltana.

Pelllille on helppo loihtia kokonainen ateria, joka täyttää ja pitää nälän loitolla. Peltiruokien vannoutunut kannattaja arvostaa myös sitä, ettei niitä kokkaillessa synny tiskivuorta.

Peltiruoka vie nälän ja valmistuu helposti

Peltiruokien suosiota on helppo ymmärtää, sillä pellillä kokkaaminen on mutkatonta ja lopputulos maukas. Peltiruokia voi myös varioida mielensä ja sesongin mukaan. Tähän vuodenaikaan kaupat ovat tulvillaan maukkaita, ravintoarvoiltaan hyviä sekä ilahduttavan edullisia juureksia. Esimerkiksi S-marketeista löytää usein kotimaisia juureksia 99 sentin tarjoushintaan. Hyvin säilyvät juurekset tuovat myös väriä pimeään vuodenaikaan.

Kun teet peltiruokaa juureksista, ne vaativat monia raaka-aineita pidemmän kypsennysajan. Ohuelti siivutetut juurekset kypsyvät toki uunissa nopeammin. Juureksiin saa myös jäädä purupintaa: mössöksi möyhöttyneet uunijuurekset ovat ainakin itselle kauhistus!

Teksti ja kuva: Sanna Pöyry

Kun seuraavan kerran tekee mieli ehtaa, konstailemattoman maukasta grillihampurilaista, suuntaa Pohjois-Helsingin Tapanilaan! Helsingin Joutsenpuiston hitas-asuntotyömaan edessä seisovasta Grillihamppari-vaunusta saa suosittujen 3 euron hampurilaisten ohella makkaraperunoita ja porilaisia sekä annoksia, jotka vievät nälän mennessään.

Kolmisen vuotta sitten Grillihampparin perustanut, Tapanilaan kesän lopulla parkkeerannut Sulo Palmroth leipoo sämpylät hampurilaisiin itse – ja sen maistaa. Pullavan höttömäisen koostumuksen tai kuivakan suutuntuman sijaan sämpylässä on rakennetta ja makua. Itseoppinut hampparimaestro kypsentää ne voinokareessa, kevyesti painellen, varmoin ottein ja turhia hötkyilemättä.

– Ei nämä sen ihmeellisempiä ole kuin muidenkaan tekemät, hän toteaa vaatimattomasti ja jatkaa:

– Hampurilaiset ovat todella suosittuja tällä hetkellä; kaikki tuntuvat tekevän niitä. Ja kukin tekee niitä omalla tavallaan ja tyylillään; se on minusta hienoa.

Grillihampparin taidonnäyte vakuuttaa jo ensi puraisulla. Taiten kypsennetty pihvi on kotimaista nautaa ja juuri sopivan mehevä. Lisukkeissa on rutkasti makua. Suolaus on täydellinen. Hähmäisen sumuisena lokakuun aamuna suoraan grillistä tullut hamppari lämmittää mukavasti.

Apetta työmiehille ja asukkaille

Palmrothin mukaan asiakkaita kertyy välillä jonoksi asti. Neljän-viiden ihmisen jono ei ole mitenkään tavaton.

– Toki tilanteet vaihtelevat päiväkohtaisesti paljonkin, hän muistuttaa.

Luukulla käy etenkin vaunun takana olevalla työmaalla työskenteleviä rakennusmiehiä. Työmiesten ohella Grillihampparin antimista nauttivat lukuisat alueen asukkaat.

– Kyllä se tämä hamppari on, joka on suosituin tuotteeni. Myös makkaraperunoita menee jatkuvasti. Ja papat käyvät hakemassa täältä porilaista.

Yhdeksän euron grillilautasella on sekä pihviä että lenkkimakkaraa. Paistettua lohta ranskalaisten tai paistinperunoiden kera on tarjolla seitsemän euron hintaan. Kasvisvaihtoehtoja Grillihamppari ei tarjoa, eikä Palmrothin mukaan ”kukaan ole niitä vielä toistaiseksi kysellyt.”

– Iltaisin syötävää haetaan eniten mukaan. Siis silloin, kun jaksan pitää grilliä myöhempään auki.

Sosiaalista ajanvietettä ja vapaudentunnetta

Eläkkeellä oleva Palmroth kertoo, että kun ikä ja kunto eivät enää antaneet myöten tehdä fyysisesti raskaita hommia, oli keksittävä muuta.

– Kun näin tämän paikan, menin juttelemaan työmaamestareille. He innostuivat heti kovasti tästä, ja niin homma lähti käyntiin.

Maanantaista perjantaihin yhdestätoista neljään ja sunnuntaina ”muutaman tunnin” asiakkaita palveleva Palmroth nauttii grillityöstään.

– Parasta tässä hommassa on vapaus. Sekä se, kun tulee ihmisiä ja jutellaan; se on hyvää terapiaa. Toisinaan tulee juteltua pidempäänkin jonkun asiakkaan kanssa.

– Jos jäisin vain kotisohvalle istumaan ja teeveetä tuijottamaan, tuntisin itseni ihan tarpeettomaksi. Nyt saan olla päivittäin ihmisten kanssa plus mukavaa sivutuloa siitä, jos kassa näyttää plussaa.

Grillihamppari

Jokipoikasenkaaren ja Joutsentien kulma

00730 Helsinki

HAM Helsingin taidemuseossa aukesi 25.10. merkittävä näyttely Tove Janssonin julkisesta taiteesta, Tove Jansson – Paratiisi. Jansson toteutti 1940–1950-luvulla tilaustöitä erilaisiin julkisiin rakennuksiin ympäri Suomea. Esittelyssä on erityisesti Janssonin tekemiä seinämaalauksia, mutta joukossa on myös muun muassa pienempiä koristetöitä ja lasimaalauksia.

Janssonin ensimmäinen kookas julkinen teos oli Sähköteknisen alan teollisuusyritys Strömbergin tehtaan henkilöstöruokalaan maalattu Lepo työn jälkeen (1945), jonka Jansson toivoi auttavan tehtaan työntekijöitä rentoutumaan ja unohtamaan työnsä. Tilaajan mielestä seinämaalaus ei kuitenkaan riittävästi kuvannut sähköalaa, joten Jansson toteutti toiselle seinälle ilmaiseksi toisen teoksen, Sähkö.

Näyttelyn kuraattorin Heli Harnin mukaan Janssonin ja tilaajien käsitykset eivät aina käyneet aivan yksiin, ja Jansson joutui tekemään kompromisseja tilaustöissään. Hänen ateljeetaan varten ottamansa pankkilaina oli kuitenkin maksettava.

Janssonin julkisia töitä oli myös esimerkiksi opiskelija-asuntola Domus Academicassa, Kotkan lastentarhassa ja ammattikoulussa, Auroran sairaalassa ja Tullinpuomin talossa Helsingin Meilahdessa.

Esillä on yli 180 teosta ja esinettä, mukaan lukien ennennäkemättömiä luonnoksia.

Tove Jansson – Paratiisi -näyttely on avoinna 25.10.2024–6.4.2025. HAM Helsingin taidemuseossa Tennispalatsissa.

Teksti ja kuvat: Johanna Hellsten

Syyssateiden saapuessa keho ja mieli alkavat kaivata lämpöisiä, tutun turvallisia asioita. Lohturuokien – ja suomalaisten klassikkojen – aateliin lukeutuva jauhelihakeitto maistuu niin työmaalla lämmitettynä kuin raskaan päivän jälkeenkin.

Lapsuuteni makumuistoihin väkevästi liittyvä jauhelihakeitto oli isän sunnuntaibravuureja, eikä sopan taika ole vuosikymmenten saatossa hälvennyt mihinkään. Päinvastoin. Makoisa, terveellinen ja täyttävä jauhelihasoppa tuntuu yhä maistuvan meistä monelle. Jos liha ei ole mieleesi, kasvisversio valmistuu näppärästi tummasta soijarouheesta.

Siinä missä joku toinen liittää mielessään lohturuokaan rasvaisuuden ja makeuden, minulle lohturuoka (engl. comfort food) on silkkaa nostalgiaa. Etenkin pahimpaan korona-aikaan kokatessa huomasin turvautuvani entistä useammin lapsuuttani sävyttäneisiin makuihin.

Herkullisen klassikkokeiton valmistaminen ei vaadi kaksisia keittiötaitoja, ja jos työpäivän jälkeen haluaa päästä vähällä, valmiiksi pakatuilla keittojuureksilla voi vetää mutkat suoriksi. Toinen vaihtoehto on misata kasvikset etukäteen eli pilkkoa ne jääkaappiin rasioihin odottamaan. Soppa sinällään tekeytyy hellalla ilman sen kummempaa hämmentämistä.

Tätä hurmaavasti höyryävää lohturuokaa kannattaa valmistaa kerralla kunnon satsi, sillä maku vain paranee seuraavana päivänä. Klassisissa resepteissä jauhelihakeittoon käytetään kokonaisia maustepippureita, mutta itse tuppaan suosimaan myllystä rouhittavaa mustapippuria, koska kokonaisen pippurin räksähtäminen hampaan pintaan tuntuu ikävältä.

Teksti ja kuva: Sanna Pöyry