Takaisin

Rakennusyritykset vähentävät yhä omien työntekijöiden määrää

Rakennusalan yritykset ovat vähentäneet viimeksi kuluneiden kolmen vuoden aikana rajusti omilla palkkalistoilla olevien työntekijöiden määrää.

Ulkomaalaisten rakentajien pääluku on noussut Suomessa vain hieman, suhteellinen osuus sen sijaan tippunut reilusti.

Nämä tiedot selviävät tuoreesta rakennusalan työvoimakyselyssä, joka tehtiin Rakennusteollisuus RT:n jäsenyrityksissä.

Talonrakentamisessa oman työvoiman osuus on vähentynyt 21 prosenttiin ja infrarakentamisessa 45 prosenttiin.

Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtajan Tapio Karin mukaan aliurakoinnin ja vuokratyövoiman käytön yleistyminen on rakentamisessa pitkäaikainen suuntaus, koska niiden avulla toiminta joustaa tehokkaammin nopeasti muuttuviin tilanteisiin.

Järjestäytyneiden pääurakoitsijoiden talonrakennustyömailla keskimäärin joka neljäs työntekijä on Uudellamaalla ulkomaalainen. Kolme vuotta aiemmin ulkomaalaisia oli joka kolmas. Tutkimukseen osallistuneissa yrityksissä ulkomaalaisten kokonaismäärä oli noin 8000 henkeä, kun se kolme vuotta sitten oli noin 7000 henkeä.

Koko maassa ulkomaalaisia oli 17 prosenttia työmaiden kokonaisvahvuudesta, kun vuonna 2013 osuus oli lähes 22 prosenttia. Ulkomaisen työvoiman osuus on supistunut talonrakentamisessa kaikilla alueilla: Uudellamaalla 33 prosentista 25,5:een prosenttiin, muualla Suomessa 10 prosentista 5:een prosenttiin.

Omien työntekijöiden lukumäärä on pysynyt tutkituissa yrityksissä jo vuosia lähes samana eli nyt firmat työllistävät itse noin 10 000 henkeä. Suhteellisesti se merkitsee tosin aika moista pudotusta, kun vuokrafirmat ja aliurakoitsijat ovat lisänneet työvoimaansa merkittävästi.

Aliurakoitsijoiden palveluksessa oli nyt jo 35 000 henkeä, kun kolme vuotta sitten heitä oli vain 20 000.

 

Katso tästä työvoimakyselyn kaikki tulokset