Maalausta äänikirjan tahtiin

Sannamari Räty ohjaa aloittelijoita ringette-maalivahtiuran tuomalla kokemuksella. Äänikirjat saavat maalausrissan lentämään.

Teksti: Jukka Nissinen, kuvat: Kimmo Brandt

Entisellä Pasilan konepaja-alueella näkee koko rakentamisen kirjon. Teollisuuskadun puolella tehdään vasta maanrakennustöitä. Konepajankujalla kannetaan valaisimia konttoritilojen uudelleensisustusta varten ennen vuokralaisten saapumista.

– Vuokralainen on halunnut tilaan lisää huoneita, uusia seiniä maalaava Sannamari Räty kertoo omasta työkohteestaan.

Maalaamo MTW:llä riittää töitä jatkossakin Konepajankujalla.

– Minulla on ollut töitä koko ajan. Ensimmäisen ilmoituksen mahdollisesta lomautuksesta sain tänä keväänä koronan takia, 3 vuotta maalarina työskennellyt Räty toteaa.

Ilmoitus ei kuitenkaan johtanut lomautukseen ja maalaustöitä on riittänyt koko koronapandemian ajan.

Räty on tullut pintakäsittelyalalle Helsingin maalarikoulun verhoilu- ja sisustusalan perustutkinnon kautta. Fyysinen työ ja oman työn edistymisen hahmottaminen ovat tärkeitä syitä alan valintaan.

– Olen tehnyt kaikki harjoittelujaksoni Maalaamo MTW:llä ja jäin töihin tänne. Olen esittänyt todella paljon tyhmiä kysymyksiä, mutta kukaan ei ole hermostunut siitä. Täällä on huippukivat duunikaverit. Firmassa toimitaan reilusti ja työnjohtoon on hyvä puheyhteys. Tykkään haasteista ja sellaisia töitä myös annetaan.

Harjoittelijan vinkkilista

Räty on halunnut pistää omat hyvät kokemuksensa työnohjauksesta kiertoon.

– Omasta urheiluvalmennuksesta ja opettajan sijaisuuksista on ollut hyötyä harjoittelun ohjauksessa. Haluan antaa alasta yhtä positiivisen kuvan kuin itse sain harjoittelijana.

Rädyn vinkkilista harjoitteluun tuleville sisältää tuttuja juttuja, mutta on kertaamisen arvoinen.

– Harjoittelu kannattaa ottaa tosissaan. Se ei vaadi muuta kuin olet ajoissa paikalla ja kuuntelet mitä sinulle sanotaan. Vanhoilla työntekijöillä on hyviä vinkkejä, niitä kannattaa kuunnella. Koulusta tullut harjoittelija ei ole valmis ammattilainen. Minultakin revittiin nauhat pois saumoista moneen kertaan ja sanottiin: tee uudelleen. Nyt olen siitä kiitollinen. En olisi muuten oppinut tekemään nauhoituksia kunnolla. Tämä työ vaatii elinikäistä oppimista. Uusia materiaaleja tulee koko ajan.

– Opiskelijalla ei ole mitään kiirettä töissä. Sanon aina, että tee omaan tahtiisi, sillä tärkeintä on hyvä lopputulos. Hosuminen ei maalaamisessa auta yhtään. Maalasin itse harjoittelijana yhtä pientä huonetta 2 päivää. Työnjohtaja lohdutti, että kyllä vauhti kasvaa vielä. Tämäkin huone pitäisi maalata parissa tunnissa.

Urakkatöihin Räty ei ole vielä 3 vuoden työkokemuksen jälkeen lähtenyt. Urheilijataustasta huolimatta maalausalan urakanteko saattaisi käydä liian paljon kunnon päälle. Kokemuksen karttuessa mieli saattaa muuttua. MTW tekee paljon saneerausta ja suojeltujen tilojen entisöintiä.

– Olin yli vuoden Käärmetalon työmaalla. Peruskorjaus sai vuoden 2019 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon. Maalasimme ovien karmeja ja kynnyksiä.

Räty on joutunut kerran vaatimaan parempia sosiaalitiloja työmaalle.

– Olimme siivoojan kanssa ainoat naiset työmaalla ja ilmoitin, etten ala vaihtamaan työvaatteitani samoissa tiloissa, jossa on keski-ikäisiä miehiä. En lähde kotiin työvaatteet päällä ja sotke omaa autoani maalitahroilla.

Rädyn mukaan isoilla rakennusyhtiöillä sosiaalitilat ovat aina olleet kunnossa.

Äänikirja rytmittää työtä

Vaihtelevan työn lisäksi maalatessa voi omaa työrauhaansa täydentää äänikirjoilla

– Ystäväni ovat kateellisia siitä, että voin kuunnella äänikirjoja työskennellessäni. Tänä vuonna olen kuunnellut jo 45 kirjaa työajalla.

Kuulokkeet pysyvät taskussa silloin, kun työmaalla on paljon muuta liikennettä. Yksinäinen puurtaminen on siedettävämpää hyvän kirjan tai musiikin kanssa.

– Äänikirjat ovat hyviä senkin takia, että kuuntelun läpi kuulee muutkin äänet hyvin.

Räty suosittelee erityisesti Maria Petterssonin Historian jännät naiset -kirjaa, jonka hän kuunteli heti julkaisun jälkeen kuukausi sitten.

Räty on työn takia joutunut jättämään urheilun puolitoista vuotta sitten. Räty pelasi maalivahtina tuusulalaisen SM-tason Blue Rings -joukkueen riveissä. Urheilu olisi vaatinut liikaa aikaa.

– Maalarin työ ei sovi SM-tason urheilijan rytmiin. Pelin jälkeen yöunet jäivät 4–5 tuntiin. Silloin ei palaudu tarpeeksi, Räty perustelee valintaansa.

Rätyä ei harmita urheilu-uran lopettaminen. Sohvaperunaksi Räty ei ole heittäytynyt, sillä tällä hetkellä hän treenaa ensi kesän puolimaratonia varten.

– Meillä on puolitoistavuotias basset artésien normand -koira, jonka kanssa ulkoillaan säännöllisesti. Tykkään myös hyvin paljon ruuanlaitosta.

Työterveyshuoltoon tarvitaan paremmat tes-kirjaukset

Helsingin kaupungin vuokrataloremonttikohteessa Herttoniemessä tehdään jo uutta pintaa asuntoihin.

– Ennen tehtiin urakalla. Nykyään tehdään porukalla, JMP Oy:n luottamusmies Jukka Viitanen kuvaa maalausalan palkkausperusteiden kehitystä.

–  Urakkahintatarjoukset ovat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten.

Tuntipalkan päälle JMP:ssä maksetaan piiskarahaa. Viitanen odottaa kauhulla uuden muodin eli lean-ajattelun tuloa työmaille. Toyotan autotehtaalla syntynyttä toiminnanohjausmallia on jo kokeiltu Suomessa rakentamisessa.

– Lean voi toimia työmaalla, jossa kaikki tuotteet ovat mittatarkkoja. Tällaisessa remonttikohteessa on aina heittoja mitoituksessa. Jos tällaisessa paikassa joutuu miettimään tiukassa aikataulussa pysymistä, siitä ei tule mitään.

Seuraavalla tes-kierroksella Viitanen haluaisi tuoda keskustelun alle paremman työterveyshuollon.

– Esimerkiksi meillä työterveyshuoltoon kuuluu vain terveystarkastukset. Työterveyshuollon tasoa pitäisi kehittää.

Viitaselle on kertynyt maalausalan työkokemusta jo 27 vuotta. Nykyisen työnantajan leivissä Viitanen on ollut 6 vuotta. Luottamusmiehen pesti on kestänyt 4 vuotta. Tänä syksynä on luottamusmiesvaalit, mutta muita ehdokkaita ei ole vielä ilmaantunut.

Viitasen työmaat ovat etupäässä pääkaupunkiseudulla, jossa parkkipaikat ovat joskus hakusessa. Tällä kertaa Herttoniemen työmaa on pysäköinnin kannalta passelissa paikassa.

– Keskustan työmailla auto on pakko jättää kauemmaksi.