Takaisin

Uusi sairaala Kouvolaan pitkän väännön päätteeksi

Rakentaja-lehti 25.9.2020

Ratamokeskuksen rakentaminen on vihdoin päässyt vauhtiin. Sairaalatyömaalla riittää töitä vuoden 2021 loppuun asti.

Ratamo-keskuksen työmaa on Kouvolan keskustan kupeessa.

Kouvolan keskustan ja Valtatie 6:n väliin rakennetaan parhaillaan uutta Ratamokeskus-sairaalaa.

Yhteysmies Arvi Kärhä oli ensimmäisiä Lujatalon työntekijöitä Ratamon tontilla.

– Tuli työmaalle 3. helmikuuta. Silloin täällä oli kaivinkone ja 2 maanrakennusmiestä tekemässä työmaakoppien pohjia, Kärhä sanoo.

Kärhä kulkee töissä Luumäeltä käsin. Hän Lujatalon Lappeenrannan yksikön palkkalistoilla, mutta on lainassa tällä työmaalla. Nykyiselle työmaalle matkaa kertyy 62 kilometriä. Lujalle Kärhä on tullut töihin ensimmäistä kertaa 13 vuotta sitten, mutta joutui välillä käymään muualla töissä pitkien lomautusten takia.

– Nyt ei ole enää pitkä matka eläkeikään. Nyt on enää 3 vuotta jäljellä, jos haluaa päästä korotetulle eläkkeelle, 62 vuotta täyttänyt Kärhä laskee.

Kärhä on tyytyväinen siihen, että rakentamisessa on kehitys kulkenut sääsuojauksen osalta eteenpäin.

– Pressujen alla rakentaminen on fiksumpaa, kun vettä ei tule alakertaan.

Ratamokeskus-työmaan TR-tulosten pisteet ovat 90:n paremmalla puolella.

– Siisteyttä ja henkilökohtaisten suojaimien, etenkin suojalasien, käyttöä pitää vielä tehostaa, jotta päästäisiin vielä parempiin pisteisiin.

Lujalla työsuojeluvaltuutetut kiertävät tekemässä TR-mittauksia eri työmailla, jotta mittari pelaa samalla lailla koko konsernissa. Korona-aikana TR-kalibrointi on tietenkin pois ohjelmasta. Kouvolan alueella on tiedossa muutamia sairastapauksia, mutta Lujan työmaat ovat säästyneet pandemialta.

– Tällä hetkellä työmaalla on kymmenkunta alihankkijan työntekijää, jos vuokramiehet lasketaan mukaan, Kärhä toteaa.

Työtekijämäärä kokonaisuudessaan on alihankkijat mukaan lukien noin 70 henkeä. Projektiurakkamalli näkyy siinä, että Ratamokeskus-työmaalla aliurakat pitää kilpailuttaa.

– Se vaikuttaa myös omien miesten palkkaamiseen, siihen on oltava lupa projektijohdolta, alueyksikön ensimmäinen varatyösuojeluvaltuutettu Ville Pihlajasalo sanoo.

Pääosa Lujatalon omista miehistä on yrityksen Kotkan konttorin palkkalistoilla.

– Lujatalolaisia on tällä työmaalla kymmenkunta, kun kaikki kesälomat on pidetty.

Työsuojelu vaatii jatkuvaa ylläpitoa

Pihlajasalo on ollut varatyösuojeluvaltuutettuna vuoden verran. Vaalit menivät sopuisasti, sillä tehtävään ei ollut tunkua.

Roni Lonka kysyi, lähtisinkö varatyösuojeluvaltuutetuksi. Elämäntilanteeni on sellainen, että voin helposti tuurata Lonkaa.

Työsuojeluvaltuutetun pestissä kiinnosti mahdollisuus päästä vaikuttamaan työpaikan turvallisuusasioihin.

– Työsuojelua ei oteta vieläkään tarpeeksi vakavasti huomioon. Jouduin usein kysymään työmaalla, olisiko jokin toinen turvallisempi tapa tehdä, ettei joutuisi ottamaan riskejä riskeeraamaan. Olen kiinnostunut siitä, että asiat saadaan hoitumaan mahdollisimman hyvin. Pidetään työmaa ja rakennusala turvallisena.

Pihlajasalo on ollut ennen tsv-pestiään yhteysmiehenä. Ronin edeltäjä Juha Mahalakoivu kysäisi nuorelta rakennusmieheltä kiinnostaisiko tällainen pesti.

– Siinä pääsi näkemään työmaata vähän laajemmin. Eihän se paljoa muuttanut tilannetta, puutuin epäkohtiin samalla tavalla aikaisemminkin. Onhan se tietysti hienoa, että joku luottaa sinuun ja samalla pääsee kehittämään työtään. Mahlakoivu halusi siirtää tehtäviään nuoremmille.

Ratamokeskuksen työmaalla ei ole sattunut vakavampia työtapaturmia. Pienillä nirhaumilla on selvitty. Suojavälineissä on vielä kehittämistä, esimerkiksi suojalasien käytettävyyden suhteen.

– Olemme huomanneet, että viiltosuojakäsineitä käytettäessä kädet kuivuvat herkästi. Olen kysellyt mestareilta löytyisikö asiaan ratkaisua. Puuta käsitellessä esimerkiksi laudoitustöissä hanskoista tikut tulevat helposti läpi. Parannettavaa vielä riittää, Pihlajasalo toteaa.

Pihlajasalo ei ole vielä ehtinyt liiton ts-koulutuksiin mukaan.

– Lonka on kehottanut, että lähde ihmeessä. Se onkin minun tavoitteenani,

Koulutukset ovat nyt vaikeammin järjestettävissä koronapandemian takia.

Lujatalon työllisyys hyvällä mallilla

Kymenlaakson rakentajien työllisyystilanne on jo useamman vuoden ajan ollut heikko. Pihlajasalollakin oli lomautus viime talvena.

– Jouduin ajamaan Porvooseen töihin 4 vuoden ajan. Talvet ovat olleet usein hyvin hiljaisia työnteon kannalta.

Tällä hetkellä kaikki Lujatalon työntekijät ovat täystyöllistetty.

– Kuulin, että meille on juuri palkattu yksi timpuri lisää.

Ratamokeskuksen Pihlajasalo on tullut kesäkuun lopulla. Näillä näkymin töitä tällä työmaalla riittää puoleksitoista vuodeksi. Pihlajasalo on tullut Lujatalolle töihin 8 vuotta sitten suoraan ammattikoulusta.

Teksti: Jukka Nissinen, kuvat: Kimmo Brandt