Lapissa kehotetaan, muualla huomautetaan

Aki Lappeteläisen tutkimus kertoo, että työsuojeluvalvonnan toimintatavoissa on alueellisia eroja. Vaikka erot eivät vaaranna työsuojelun toteutumista, yhteiset käytännöt koko maassa olisivat parempi ratkaisu.

Koulutussuunnittelija Aki Lappeteläinen päätti käyttää vuorotteluvapaansa väitöskirjatyöhönsä. Tutkimuskohteeksi valikoitui oma työpaikka, aluehallintovirastojen työsuojelutarkastajien raportit ja alueelliset vertailut. Sen lisäksi Lappeteläinen haastatteli 52 työsuojelusta eri tasoilla vastaavaa henkilöä. Tutkimukselle oli tarvetta, sillä työsuojeluhallintoa ja valvonnan toteutumisen yhtenäisyyttä ei ole tutkittu tällä vuosituhannella.

– Pohjois-Suomen avi poikkeaa muista siinä, että siellä käytetään eniten kehotuksia, Lappeteläinen toteaa.

Avin tarkastajan työkaluvalikoimassa kehotus merkitsee sitä, että kehotuksen saaneessa työpaikassa käydään toistamiseen tarkastamassa, onko asia korjattu. Muissa aveissa suositaan huomautusta, johon reagoimista ei erikseen aina seurata.

– Työpaikoilla tykätään kehotuksista juuri valvonnan takia. Toimintaohjeitakin valvotaan, jos esimerkiksi työsuojeluvaltuutettu ottaa yhteyttä ja kertoo, että epäkohdalle ei ole tehty mitään. Silloin tarkastaja tulee tietenkin paikalle.

Muitakin painotuseroja avien välillä löytyi. Vaikka työsuojeluvalvonta on erilaista, se on Lappeteläisen mielestä hyvällä tasolla ympäri maata.

– Haastattelemani Seppo Pekkala Lounais-Suomen avista on sanonut hyvin: ”Työnantajan tietämättömyys työturvallisuusvaatimuksista edellyttää eri valvonnan toimenpiteitä kuin haluttomuus”.

Rakennusalalle ei ole valvontaohjetta

Lappeteläiselle tulokset eivät olleet yllättäviä, sillä hän on työskennellyt työsuojeluhallinnossa vuodesta 2008 lähtien.

– Tulin töihin Hämeen työsuojelupiiriin. Vuonna 2010 luotiin aluehallintovirastot, Lappeteläinen kuvaa omaa uraansa.

Lappeteläisen väitöskirjan kysymyksenasettelu kiteytyi työsuojeluhallinnon valtakunnallisen koulutuksen suunnittelijan työkokemuksesta. Työsuojeluvalvonnan menettelytavat olivat muotoutuneet eri puolilla maata erilaisiksi.

– Huomasin, että johtajilla ei ollut toimivaltaa sanoa, että tällä tavalla toimitaan koko maassa. Vastuualueet ovat lain mukaan itsenäisiä. Niillä on mahdollisuus ja jopa pakko tehdä omia menettelytapoja, jos ei ole valtakunnallisia ohjeita. 13 valtakunnallista valvontaohjetta ei riitä. Esimerkiksi rakennusalalle ei ole sellaista tehty.

Lappeteläinen ehdottaakin ratkaisuksi koko maan kattavan työsuojelu-avin muodostamista.

– Käytän väitöskirjassani esimerkkinä poliisihallitusta. Se toimii aivan loistavasti yhden organisaation alaisuudessa. Uutta työsuojeluvirastoa ei tarvita, mutta itsenäiset avit on yhdistettävä. Tarkastaja joutuu tilanteen mukaan katsomaan mikä toimii parhaiten, mutta alueellisesti toimien menettelytavat erilaistuvat. Lapin hiihtohissit toimivat samalla tavalla kuin etelässäkin, vaikka mäet ovat etelässä matalampia, Lappeteläinen vertaa.

Talvivaaran kaivoksen ympäristöongelmat reilut 10 vuotta sitten toivat esille toisen alueellisen viranomaisvalvonnan ongelmat. Kainuulaisten ympäristöviranomaisten rahkeet eivät yksinkertaisesti riittäneet suuren kaivoksen päästöjen ja rakenteiden selvittämisessä. Koronapandemian aikana on huomattu, kuinka ulkomaalaisen työvoiman asuinolosuhteet eivät ole kunnossa, mikä selvisi viranomaisille vasta sairastumisryppäiden ja Ylen MOT-ohjelman paljastusten jälkeen.

Koko maassa toimivilla rakennusliikkeillä ei ole erilaisia työturvallisuusmääräyksiä eri puolella Suomea. Isojen konsernien työsuojeluvaltuutetut kiertävät ympäri maata ja tekevät esimerkiksi yhteisiä TR-mittauksia kalibroidakseen omat havaintovälineensä samanlaisiksi. Lappeteläinen haluaisi viedä työsuojeluvalvontaa samaan suuntaan.

Työsuojeluhallituksen pelko jarruttaa muutosta

Eräs syy valvonnan erilaistumiseen oli vuonna 1973 perustetun Työsuojeluhallituksen perintö. Virasto lakkautettiin vuonna 1993 osana valtionhallinnon virtaviivaistamista. Taustalla vaikutti se, että Työsuojeluhallituksen katsottiin erityisesti työnantajien mielestä politisoituneen liikaa. Työsuojeluhallituksessa uskottiin, että työsuojelu edistyy puhtaasti viranomaistyönä ilman kosketusta työelämään. Yhdellä työkalulla ei kuitenkaan avata kaikkia ongelmatilanteita.

– Hallinto uskoi silloin, että se näkee norsunluutornistaan paremmin, mikä on ongelma ja miten se ratkaistaan.

Tätä nykyä työmarkkinajärjestöt ovat mukana työsuojeluhallinnossa työsuojeluneuvottelukunnan kautta. Kun sosiaali- ja terveysministeriö tekee rakennusalaa sivuavaa työsuojelulainsäädäntöä, niin Rakennusliitto kuin työnantajien Rakennusteollisuus RT kertovat omat näkemyksensä työsuojelun tarpeista ja soveltuvuudesta. Kolmikantayhteistyötä käytetään perinteisesti eri hallinnonalojen lainsäädännön valmisteluun ja Lappeteläisen mielestä siitä on hyötyä myös toimivan työturvallisuuden kehittämisessä.

– Työsuojelussa kolmikanta toimii. Hyvä yhteistyö auttaa hallintoa pääsemään tavoitteisiin keskustelun kautta. Kolmikannassa idealismi ja teknokratia voivat käydä kauppaa keskenään.

Työsuojeluhallituksen aikana kolmikanta ei työnantajien mielestä toiminut. Tämä saattaa olla yksi syy sille, että valtakunnallisesta organisaatiosta luovuttiin ja sen uudelleen luomista pelätään edelleen.

– Silloin hallinto mokasi ja jopa vastusti työnantajia käyttäen työsuojelua keppihevosenaan. Nykyisin hallinto tekee yhteistyötä.

Kolmikannan kääntöpuolella viranomaisten itsenäisyys ja valvonnan tehokkuus.

– Eihän Valvirallakaan ole säännöllistä neuvotteluyhteyttä kuntien ja terveydenhuoltoalan yritysten kanssa.

 

Teksti ja kuva: Jukka Nissinen