Takaisin

Pandemia sotkee töitä ja lomia

Rakentaja-lehti 12.6.2020

Korona on vaikuttanut joka kolmannen rakennusliittolaisen kesälomiin.

Rakentaja-lehti kysyi toukokuussa sähköpostitse liiton jäseniltä, miten koronapandemia on vaikuttanut kesälomien pitämiseen ja lomasuunnitelmiin. 64 prosenttia vastanneista kertoi, että koronalla ei ole ollut vaikutusta kesälomiin. Yli puolet rakentajista pystyi vaikuttamaan kesälomansa ajankohtaan.

Vastaavaa kesälomakyselyä ei ole aikaisemmin tehty, joten vertailu tavalliseen kesälomakauteen on hankalaa. Näppituntumalta voi kuitenkin sanoa, että rakentajat ovat yleensä sopineet kesälomajaksonsa itselleen parhaiten sopivaan ajankohtaan. Koronapandemia on aiheuttanut myös jonkin verran irtisanomisia ja lomautuksia.

Lomien peruuntuminen ja suunnitelmien muuttuminen on kuitenkin pieni riesa sairauteen verrattuna.

– Kun on joutunut olemaan karanteenissa ja sen perään itse sairastanut koronan, työaikataulut tulevat muuttumaan. Hirveästi ei kannata nyt etukäteen suunnitella, ettei tarvitse pettyä.

Ulkomaanmatkat ja festarit peruttu

Ulkomaanmatkojen peruuntuminen näkyy vastauksissa selvästi.

– Jouduimme perumaan koko perheen lomamatkan Rhodokselle. Emme pääse festareille, jonne hankimme liput jo viime kesänä. Emme myöskään pääse ulkomaille katsomaan konserttia, jonne olimme hankkineet lennot, liput ja hotellit. Koko perheen suunnitelmat menivät aivan uusiksi.

Rammsteinin keikka jää väliin useammaltakin rakennusliittolaiselta.

– Kevään matka Bratislavaan peruuntui jo huhtikuussa ja mitä ilmeisemmin heinäkuun Rammsteinin keikka Tallinnassa tulee peruuntumaan.

– 10 vuoden putki katkesi koronan myötä. Ei useamman viikon fillarireissua Iberian niemimaalle tänä vuonna, ainakaan kesäloman aikana.

Kotimaan matkailun uudet kujeet

Kovimman yrittämisen palkinto menee seuraavalle vastaukselle.

– Ostin sähköpotkulaudan ja ajattelin ottaa ylinopeussakot sillä.

Liikunta monessa muodossa kuuluu rakentajan normaaliin elämään.

– Suopotkupallon MM-kisoissa käynyt pelaamassa usean viimevuoden ajan, tänä vuonna olisi siirrytty konkarisarjaan.

– Kansallispuistot vetävät puoleensa kesälomalla, joskin poluille varmaan kannattaa lähteä aamuvarhain, jotta välttyy mahdollisilta ruuhkilta. Koronan takia vaellukset suuntautuvat rauhallisemmille reiteille, joita löytyy kansallispuistojen listalta.

– Ollaan perheen kanssa tehty pyörälenkkejä ja pelattu lautapelejä enemmän. Lisäksi Pokemon go on ollut kovassa käytössä.

Mökille, hotellilomalle tai sitten ei

Oma kesämökki tarjoaa rauhaa ja aktiviteetteja, jos sinne pääsee.

– Omistan hienon lomapaikan kaikkine rakennuksineen, mutta vanhempani ovat siellä karanteenissa.

– Käytän Rakennusliiton lomaetuja hyödyksi enemmän kuin ilman koronaa, hotelliyöpymisiä eri paikkakunnilla.

Karavaanarit liikkuvat tänäkin kesänä.

– Olemme suunnitelleet pieniä reissuja Suomessa asuntovaunun kanssa. Jos leirintäalueet ovat kiinni, suosimme puskaparkkeja. Asuntovaunu on kausipaikalla, jossa voi aina halutessaan käydä lomailemassa. Muutenkaan emme ole antaneet pelottelun vaikuttaa elämäämme ja ajatuksiimme.

Kaikki harrastukset eivät vaadi suuria investointeja.

– Vaimo pitää onkimisesta ja se käy minullekin. Sitä voi tehdä päivätolkulla. Eikä maksa paljon.

– Kotihommia ei tarvitse keksiä. Niitä on aina.

– Lomasuunnitelma pysynyt samana. Tarkoitus rakentaa mökin uusi kuisti ja jos aikaa jää niin jatkan ulkovuoren uusinnalla tai uuden huussin teolla.

Häät ja sukulaisvierailut

Pari vastaajaa on joutunut lykkäämään häitään ja -matkojaan.

– Häämatka ja loma Irlantiin toukokuun lopussa täytyi perua. Koitetaan ensi vuonna uudelleen.

– Lomautus vaikuttaa omien häiden suunnitteluun. Nyt pitää hieman soveltaa niiden järjestelyissä, jotta rahat riittävät.

Iäkkäiden ihmisten tapaaminen ei nyt onnistu.

– Sukulaisreissut Lappiin jää tekemättä. Kaikki ovat siellä yli 70-vuotiaita. Kesälavat kiinni, joten tanssireissut jäävät tekemättä. Tehdään pienimuotoisia moottoripyöräretkiä, tullaan kotiin yöksi. Tyttö ja vävy alkavat rakentamaan, menen auttamaan. Olisin mukana, vaikka ei koronaa olisikaan.

Korona tai ei, työt on tehtävät

Rakennusalalla on paljon duunia, joka tehdään nimenomaan kesällä.

– Näin asfalttialalla työskennellessä suhteutan tätä kevääseen, joka oli meille ”kesäloma”-aikaa. Koronaepidemia pilasi yhden pohjoiseen suuntautuvan viikonloppumatkan, muuten ei ole sotkenut suunnitelmia reissaamisen suhteen.

– Korona ei ole vaikuttanut suunnitelmiini. Viherrakentajan työssä ei ehdi kesälomaa paljon viettää, ja mikäli kerkeää, se kuluu kotona puutarhaa parantaen, johon ei vallitseva tilanne vaikuta.

– Paskat koronasta. Jokeriratahanke on siirtänyt kesälomat syksylle. Pöllit halutaan heti valmiiksi, vaikka niitä piti valmistaa vuoteen 2023 saakka.

– Maalarina olen tottunut työskentelemään kesät ja lorvimaan työttömänä talvet. Aiempina vuosina tehty useampi lyhyt ulkomaanmatka vuodessa.

Rakentajallekin voi sattua onnenkantamoinen.

– Työpaikan vaihto osui hyvään saumaan, koska kaikki on kiellettyä tänä kesänä niin ei harmita yhtään olla töissä.

Koronapandemia nostaa oman työn arvostusta.

– Teen palokatkotöitä sairaalaan kellarissa. Kellarissa on viileää ja teen vaikeata hommaa mestassa, joka sitten palvelee muita. Se tuntuu hyvältä!

Teksti: Jukka Nissinen ja kuvat: Jukka Nissinen, Johanna Hellsten