Maakokous 2019: ”3 prosentin korotuksiin oltaisiin kohtuullisen tyytyväisiä”

Johanna Hellsten

Rakennusliiton liittovaltuuston puheenjohtaja, Skanskan pääluottamusmies Jari Renlund istuu jo 3. kauttaan valtuuston puheenjohtajistossa.

– Olen tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana myös tes-neuvottelukunnassa. Ainahan nämä sopimusneuvottelut ovat jännä paikka. Se tuo vähän uutta tutinaa, kun voi olla mukana tapahtumien keskipisteessä, Renlund totesi.

Renlund toivoo, että tes-tunnustelut pystytään aloittamaan ajoissa.

– Tietenkin se, mitä muilta aloilta syntyy, tuo pohjaa meidänkin neuvotteluillemme. Meidän pitää kuitenkin tuoda päättäväisesti esiin se, mitä haluamme. Se on ollut silmiinpistävää Rakennusliiton aiemmissakin neuvotteluissa, että uskalletaan myös poistua pöydästä, jos ei ala tapahtua.

Renlundin mukaan maakokouksesta saadaan viesti siitä, mitä kenttä haluaa.

– Meidän täytyy huolehtia siitä, että kokouksen viesti kulkeutuu eteenpäin.

Renlund arvelee, että, että korotuksissa pyörittäisiin 2,5–3 prosentin tienoilla.

– Jos saadaan 3 prosenttia, voidaan siihen olla kohtuullisen tyytyväisiä. Ja työnantajien heikennyksiin ei lähdetä mukaan. Se nähtiin jo viime neuvotteluissa, että liitolla on voimaa lyödä työmaita kiinni.

Renlund arvelee, että työnantajapuoli on tällä kertaa kovilla.

– Siellä on neuvottelijat vaihtuneet. Eläkkeelle jäänyt Tapio Kari oli tiukka neuvottelukumppani ja kokenut neuvottelija. Saa nähdä, mitä sieltä tällä kerralla tulee.