Kirvesmies pelastaa järvitaimenia

Kalatien rakentaminen Vattenfallin Hietamankosken padottuun vesivoimalaan on ympäristöteko.

 

– Uskon, että tähän koskeen ei enää tehtäisi voimalaitosta, ei ainakaan sellaisena, että se estää kalojen liikkumisen,
– Olemme työkavereiden kanssa seuranneet padon edessä muutamia taimenia, jotka käyvät pyörähtämässä. Ylös jokea ne eivät pääse menemään, koska vastassa on seinä, kirvesmies Juha Vouti toteaa Hietamankosken kalatien työmaalla Äänekoskella.
Vouti ja hänen työtoverinsa Maastorakentajat Oy:sta ovat tehneet tänä kesänä tärkeää työtä uhanalaisen järvitaimenen suojelemiseksi rakentaessaan kalatietä.
Paikkakuntalaisena ja kalastusta harrastavana Vouti iloitsee urakasta.
– Kalatie auttaa taimennaaraita uimaan padon ohi ylävirtaan kutusoraikoille. Se parantaa monen muunkin kalan, myös saukon elinolosuhteita ja siten luonnon monimuotoisuutta. Ne ovat minulle tärkeitä asioita.

Taimen uhanalaisuus vastaan huoltovarmuus

Saarijärven reitin Hietamankoski oli ennen Keski-Suomen hienoin ja kalaisin koski, paikkakunnan nähtävyys ja ylpeydenaihe.
– Olen kuullut paljon kotikylän vanhemman polven muistoja vapaasta Hietamasta. Maisema oli kaunis. Paikkakuntalaiset pyysivät taimenta monilla tavoilla. Itse en ollut vielä syntynyt, kun koski padottiin.
Luonto- ja kalastuskirjojen tekijä, kalastusharrastaja Erkki Norell seurasi pienestä pitäen kalojen elämää koskessa, koska perhe asui sen äärellä.
– Opin, miten poikaset kasvoivat tyvenissä altaissa kivien välissä ja veden lämmetessä kalat hakeutuivat kosken kuohuihin, koska siinä on paljon happea. Taimenet nousivat Päijänteeltä esi-isiensä tavoin. Koska joen vesi oli tummaa kuin guinnessin olut, niiden suojaväri oli tumma. Ne tunnettiin myös erityisen paksuina ja lyhyinä, Norell kuvailee kosken luontaista taimenkantaa.
Tehtailija G. A. Serlachius hankki kosken omistukseensa 1800-luvun lopussa, mutta yhtiö rakensi vesivoimalan vasta vuonna 1965.
Voutin isä oli mukana rakentamassa voimalaitosta. Se oli perheelliselle pientilalliselle hyvä lisä toimeentuloon.
– Mutta uskon, että enää sitä ei tehtäisi, ei ainakaan sellaisena, että se estää kalojen liikkumisen. Energia tarvitaan, mutta ei millä hinnalla tahansa. Toisaalta keskikokoiset voimalat todennäköisesti lisäävät huoltovarmuutta, jos niitä on useita, Vouti pohtii.
Nyt kalatien rakentaminen on osa laajaa jokien ja purojen kunnostusliikettä. Siinä puretaan patoja, kunnostetaan kutusoraikkoja, korjataan siltarumpuja kalaystävällisiksi sekä kehitetään uusia tapoja, joilla autetaan vaelluskaloja selviämään voimaloista.

Pyydän vain sen, mitä syön

Vouti arvelee, että taimenia eivät ole nitistäneet ainoastaan padotut vesivoimalat, vaan myös turpeennosto, ylikalastus ja koskien perkaaminen tukinuittoa varten.
– Turvetuotanto tuo jokeen humusainesta, joka laskeutuu kutupaikkoihin ja tukkii soraikot. Näin munat pilaantuvat. Onneksi humusta pääsee nykyään vähemmän jokeen, koska turpeen puhdistustekniikat ovat parantuneet. Kutusoraikkoja on jo kunnostettu pitkällä matkalla.
Kirvesmies pyytää kalaa kotivesillä onkimalla, virvelillä ja verkoilla.
– Toivottavasti taimenet palaavat Hietamankoskeen.  Nyt käyn heittämässä perhoa Keski-Suomen vapaissa koskissa ja pohjoisessa.
Kun Vouti sitoo perhon, hän käyttää väkäsettömiä koukkuja. Silloin kala ei juurikaan vahingoitu, kun sen vapauttaa alamittaisena tai luonnonkantaisena.
– Kalastusperiaatteeni on, että pyydän vain sen, mitä syön. Annan satunnaisen ylimääräisen saaliin iäkkäille naapureille.

Virtaavan veden äärellä  on helppoa hengittää

Kalatien työmaa sijaitsee kapealla kannaksella. Työmaalle tehtiin väliaikainen tie kuivan tulvauoman läpi.
– Kalatien rakentaminen on tavallista betonityötä. Kaikki osallistuvat muottien tekemiseen, raudoitukseen ja valamiseen. Aliurakoitsijat louhivat sekä injektoivat kallioita.
Hietamakosken 13,5 metrin pudotus ja ahdas tila vaikuttavat 190 metriä pitkän ja 2 metriä leveän kalatien suunnitteluun. Siitä tulee vino kouru, jonka seiniin tulee lyhyitä stoppareita. Niin syntyy kiemurteleva virta ja 57 suvantoallasta, joka houkuttelevat kalaa ylöspäin ja levähtämään välillä.
Kalatien yläosa tulee kymmenien pilareiden päälle, alaosa on maanvarainen ja louhitaan osittain kallioon.
Haastavimpana Vouti pitää korkealla työskentelyä. Pilareita ei kuitenkaan lähdetty valamaan paikalla, vaan ne tilattiin elementtitehtaalta.
Muutamat helleviikot vaativat tarkkuutta kuumassa työskentelyyn. Kaikkien piti muistaa juoda vichyä, huilia säännöllisesti ja jos huimasi tai tuli suonenvetoja, kertoa siitä muille.
– Työmaalla on kuitenkin erittäin hyvä ilma virran äärellä ja helppoa hengittää.
Kalatie valmistuu vuoden lopussa. Sitten tarvitaan sopiva houkutusvirta, joka ohjaa kalat padon juurella kalatien alkuun. Suunnittelussa Pöyry Oy:lla on ollut apuna kalabiologi, joka on tarkastellut suunnitelmaa kalan silmin.
Seuraavaksi Vattenfall rakennuttaa kalatien läheiseen Leuhunkosken voimalaan. Kumpikin voimala on mukana kansallisen kalatiestrategian toteutuksessa.

Luonnonmukainen kalatie on paras

– Vesivoimaa ei voi markkinoida ympäristöystävällisenä, jos kalatietä ei ole järjestetty. Paras vaihtoehto on luonnonmukainen kalatie. Se mahdollistaa myös alasvaelluksen, kertoo Virtavesien hoitoyhdistys ry:n eli Virhon puheenjohtaja Esa Lehtinen.
Virho kunnostaa aktiivisesti vaelluskalojen elinympäristöjä muun muassa Vantaanjoen vesistön puroissa. Yhdistys myös seuraa laajemmalla alueella puroihin ja jokiin liittyviä hankkeita ja lainsäädäntöä kirjoittaen lausuntoja ja muistutuksia.
– Tällä hetkellä noin 10 prosenttia kaloista tuhoutuu voimalaitosten turbiineissa, kun ne yrittävät palata niiden läpi järviin tai mereen. Jos vaellusreitin varrella on kuusikin noin 6 megawatin padottua vesivoimalaa, yli puolet menehtyy.
Ii-joella tutkitaan parhaillaan teknistä ratkaisua, joka auttaa kaloja palaamaan kutupaikoilta ja poikasten kasvualueilta mereen.
– Jokien ja purojen kunnostus näyttää tällä hetkellä lupaavalta, koska nykyinen hallitus jatkaa kalateiden rahoitusta 18 miljoonalla eurolla.
Virho kannattaa usean luontojärjestön tavoin pienimpien vesivoimalaitosten purkamista.
– Suomen reilusta 200 vesivoimalaitoksesta noin puolet on hyvin pieniä eli alle 1 megawatin kokoisia. Ne kuitenkin rajoittavat kalojen liikkumista samalla tavalla kuin isot vesivoimalat.

Riitta Malve