Miksi duunarit eivät äänestä duunaria?

Uudessa eduskunnassa työläistaustainen kansanedustaja on harvinaisuus.

Esa Tuominen

Vasta valitussa eduskunnassa on suuri joukko juristeja, yrittäjiä, toiminnanjohtajia ja erilaisia toimihenkilöitä, mutta työläisiä saa etsiä lyhdyn kanssa.
Jos eduskunnan pitäisi olla ”yhteiskunta pienoiskoossa”, niin ainakin sen ammattirakenne on suuresti vinoutunut.
Aina näin ei ole ollut. Aikanaan vasemmistopuolueiden kansanedustajissa oli paljon työläistaustaisia, kuten esimerkiksi kivityömies Aarne Saarinen (Skdl) tai sähköasentaja Matti Ahde (Sdp). Ensin mainittu toimi aikanaan Rakennustyöväen liiton puheenjohtajanakin.
Mihin duunarit ovat kadonneet politiikan johtopaikoilta? Rakentaja lähti selvittämään asiaa.

Satoja tuhansia haalarimiehiä ja -naisia

Joku voisi väittää, että kun duunarien lukumäärä on pienentynyt, on vain luonnollista, että heitä ei ole enää päättäjien joukossa paljon. Suomessa on kuitenkin Tilastokeskuksen mukaan yhä 267 000 rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijää. Jos tähän lisätään 192 000 prosessi- ja kuljetustyöntekijää, päästään lukuun 459 000. Sen verran on siis yhä haalariväkeä.
Kun Suomessa lasketaan olevan noin 4 500 000 äänioikeutettuja, on heistä siis hiukan yli 10 prosenttia perinteisiä teollisuuden ja rakentamisen työntekijöitä. Jos he äänestäisivät ”omiaan”, olisi eduskunnassa ainakin 20 työläistä. Diplomi-insinöörejä on Suomessa selvästi alle 100 000, mutta uuteen eduskuntaan tuli kymmenkunta DI:tä. Saman verran eduskunnassa on nyt tehyläisiä, vaikka sairaanhoitajia on Suomessa paljon vähemmän kuin teollisuuden ja rakentamisen työntekijöitä.
– Työväestö näyttäisi äänestävän vaaleissa mieluummin itseään koulutetumpia ehdokkaita. Nykyään esimerkiksi eduskunnan valiokuntien puheenjohtajilla on paljon yhteyksiä kollegoihinsa EU:ssa ja tällöin on hyvä osata kieliä. Ministeriksi asti ei kyllä enää juuri pääse, ellei ole kielitaitoa, koska asioista sovitaan usein virallisten kokousten ulkopuolisissa keskusteluissa, Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Elina Pylkkänen arvioi.
Viime aikoina pisimmälle edennyt työläispoliitikko on ministerinä toiminut Jari Lindström. Pylkkänen muistuttaa, että ammattirakenne on yhteiskunnassa muuttunut radikaalisti viime vuosikymmeninä. Työväestön osuus väestöstä on pienentynyt.
– Jos eduskunta ei edusta kaikkia kansalaisryhmiä, sen pahempi demokratian kannalta. Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden kannalta olisi välttämätöntä, että päättäjien joukossa olisi kaikkien väestöryhmien edustus.
Nekin puolueet, jotka ennen pyrkivät voittamaan itselleen leimallisesti juuri duunarien ääniä, ovat nykyään halunneet Pylkkäsen mukaan profiloitua yleispuolueina.
– Passiivisuus äänestäjänä on oman edun vastaista. Kaikkein huono-osaisimmat, siis työttömät, syrjäytyneet ja vähävaraisimmat äänestävät laiskimmin. Koulutetut, hyvätuloiset ja muut menestyjät äänestävät ahkerasti ja juuri oman viiteryhmänsä ehdokkaita. Siksi eduskunta ei ole Suomi pienoiskoossa vaan koulutetumpi ja varakkaampi kuin suomalaiset yleensä. Tämä heijastuu tietysti myös jossain määrin päätöksenteossa.
Pylkkänen haluaa vielä ottaa esimerkin politiikan omituisuuksista Amerikasta:
– Siellähän monet työttömät ja pienipalkkaisimmat duunarit äänestivät Trumpia, joka on miljardööri ja puhunut rikkaiden verohelpotusten puolesta sekä vastustanut köyhimpien terveydenhuollon parantamista.

Kokoomuksessa ja vihreissä ei yhtään duunaria

Eduskuntatutkimuksen keskus toimii Turun yliopiston yhteydessä. Sen johtaja, professori Markku Jokisipilä ei ole ehtinyt vielä tarkkaan selvittää uuden eduskunnan kokoonpanoa, mutta viime aikojen trendeistä hän on selvillä:
– Työläistaustaisia kansanedustajia on Sdp:ssä, Vasemmistoliitossa ja perussuomalaisissa muutama kussakin. Mutta kokonaisuutena hyvin vähän. Vihreissä ja Kokoomuksessa heitä ei ole ensimmäistäkään.
– Perussuomalaiset ovat yrittäneet luoda itsestään kuvaa ”työväenpuolueena ilman sosialismia”, mutta sielläkin rynnistivät nyt akateemisesti koulutetut, yrittäjät ja yleensä hyvin toimeentulevat ihmiset.
Jokisipilä pyytää katsomaan puolueiden ehdokasasettelua: jo ehdokaslistoilla näkyy hyvin vähän ruumiillisen työn tekijöitä. Siksi duunareilla ei paljon ole, mistä valita, jos he haluaisivat ”omiaan” äänestää.
– Kun ennen vasemmistopuolueiden ehdokkaina oli paljon työläisiä, niin nyt nämä puolueet ovat lähteneet kilpailuun punavihreydestä vihreiden kanssa ja ehdokasasettelu on sen mukainen. Ehdokkaina oli paljon korkeasti koulutettuja, vihertäviä ja feministisesti suuntautuneita naisia.
Jokisipilän mielestä puolueiden vanha kytkentä ammatillisiin taustoihin hiipuu. Keskusta ei enää ole niin paljon maanviljelijöiden puolue kuin ennen, vasemmistopuolueissa työläistaustaiset ovat vähemmistönä. Samalla politiikka ammattimaistuu: mukana on paljon sellaisia, jotka ovat nuoruudestaan lähtien tehneet vain ja ainoastaan politiikkaa.
– Silti tärkeimmillä sosioekonomisilla ryhmillä pitäisi olla edustajansa eduskunnassa. Työväestö on yhä tärkeä ryhmä yhteiskunnassa ja olisi suotavaa, että myös he olisivat edustettuina valtakunnan päätöksenteossa sillä voimalla, mihin heidän osuutensa väestöstä antaa oikeuden.

”Työläiskansanedustajat ovat työelämän asiantuntijoita”

– Ehkä työläiset eivät sitten koe, että työpaikkojen edunvalvonnassa kunnostautuneet ay-aktiivit olisivat heidän parhaita edustajiaan eduskunnassa vaan äänestetään muunlaisia ehdokkaita.
Näin kommentoi duunarikansanedustajien vähyyttä Vasemmistoliiton kansanedustaja ja Rakennusliiton jäsen Matti Semi, joka nousi 4 vuotta sitten eduskuntaan suoraan maanrakennustyömaalta.
– Kuitenkin ay-taustaiset kansanedustajat tuntevat työelämää ja ovat päteviä asiantuntijoita, kun esimerkiksi työlakeja säädetään.
Semin mukaan hänen tukiryhmässään on ollut paljon työläisiä, mutta myös esimerkiksi maansiirtoalan pienyrittäjiä. Vaalikentillä hän kertoo ihmeekseen tavanneensa työläisiä, jotka eivät halua äänestää ketään.
Toinen Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski kertoo olleensa metallialan töissä ennen poliitikon uraansa. Tosin hän ehti olla vähän aikaa ennen valintaansa ay-toimitsijana.
– Ilmeisesti se toimitsijan homma oli sellainen, josta sain uskottavuutta poliitikkona, hän arvioi.
Sdp:n uuteen eduskuntaryhmään kuuluu painijana tunnetuksi tullut Marko Asell, joka on toiminut kenttien hoitajana Nokialla. Myös eläkkeellä oleva veturinkuljettaja Raimo Piirainen on demarien kansanedustaja.
Ainoa selkeästi teollisuus- ja rakennustyöläisten edustaja Sdp:n ryhmässä on Ovakon terästehtaan entinen pääluottamusmies Niina Malm, joka on työskennellyt lastaajana, sahurina, nosturinkuljettajana ja pakkaajana. Kuriositeettina mainittakoon, että hänen puolisonsa kuuluu Rakennusliittoon.
– Ehkä työläisäänestäjät haluavat jotenkin alitajuisesti samaistua sellaisiin ehdokkaisiin, jotka edustavat äänestäjää itseään korkeampaa sosiaaliryhmää tai koulutustaustaa. Äänestetään vähän niin kuin ”itseään parempaa”.
– Viime hallituskausi merkitsi työläisille niin kylmää kyytiä, että juuri nyt olisi pitänyt saada eduskuntaan paljon työläisten edustajia. Ei tekisi pahaa, vaikka ammattiliitotkin reippaammin tukisivat omien jäsentensä pääsyä päätöksentekijöiksi.
Perussuomalaisten uuteen ryhmään kuuluu ainakin kaksi duunaria: rakennusmies Jukka Mäkynen ja kirvesmies Jari Ronkainen. Mäkynen on joskus kuulunut Rakennusliittoon, mutta erosi siitä 1980-luvulla. Myös Ronkainen käväisi liiton jäsenenä:
– Kun menin rakennukselle, tuli pääluottamusmies jo ensimmäisenä päivänä kello 9:n kahvitauolla lyömään jäsenkaavakkeen nenäni alla. Myöhemmin vaihdoin alaa ja jäin liitosta pois, Ronkainen muistelee.
Mäkysen arvion mukaan tavallista duunaria ei poliittinen vaikuttaminen kauheasti kiinnosta, koska hänellä on muita murheita.
– Eduskunnassa on paljon sellaisia, jotka ovat olleet aina poliitikkoja. He eivät välttämättä tunne työelämää.
Siksi duunariammatista ponnistaneita saisi hänen mielestään olla Arkadian mäellä nykyistä enemmän.