Helsingin ruokkija

Heikki Hursti jakaa apujoukkojensa kanssa leipää 2 700 ihmiselle joka ikinen keskiviikko.

Teksti: Johanna Hellsten
Kuva: Antti Kirves

Jäinen Helsinginkatu keskiviikkona. Kello on vähän yli yksitoista, mutta Hurstin Valinnan oven edessä ei ole jonoa. Sisällä käy kuitenkin vilske, kun parikymmentä vapaaehtoista jakaa ruokaa tarvitseville. Joukkoja johtaa Heikki Hursti, Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:n perustajan, Veikko Hurstin poika.
– Saimme täällä kaiken valmiiksi yhdeksältä, joten avasimme ovat jo puoli yhdeltätoista. Siksi tuolla edessä ei ollut nyt jonoa, Hursti kertoo.
Tilan takahuoneessa istuu vapaaehtoisia särpimässä soppaa ja juomassa kahvia. Välillä heitetään vitsiä ystävänpäiväperinteen hassuudesta.
Hurstin Valinnassa on viime aikoina käynyt keskimäärin 2 700 ihmisitä päivässä. Ruoan jakopäivät ovat maanantai, keskiviikko ja perjantai. Hursti tietää täsmälliset luvut, sillä hän merkitsee aina kalenteriinsa, kuinka monelle on annettu apua. Kun Hursti otti isänsä kuoltua toiminnan ohjat vuonna 2005, kävi ruokaa hakemassa keskimäärin vain 300 ihmistä päivässä. Ei ihme, että yhdistyksen toiminta oli vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa vain pari kuukautta sitten.

Isän apuna

Heikki Hursti on ollut seurakunnan työntekijänä, lähetystyössä Espanjassa ja onpa hän työskennellyt maalaus- ja remonttihommissakin.
– Kun tulin Espanjasta Suomeen vuonna 2001, työskentelin rakennusalalla jonkun aikaa. Tein pääosin maalaustöitä ja pieniä remontteja. Vasara pysyy kädessä. Pidin alasta, olin jo perustanut oman toiminimen ja olin juuri palkkaamassa paria työntekijää, kun isä kuoli. Tunsin, että nyt on minun vuoroni jatkaa hänen työtään, Hursti kertoo.
Yhdistyksen toiminta ei siis katkennut hetkeksikään.
– Oli itsestään selvää, että minusta tuli toiminnan vetäjä. Isä oli pyytänyt minua siihen jo aikaisemmin. Olin toiminnassa aina mukana, autoin vuosien varrella sen verran kuin pystyin. Olin mukana jo isän ensimmäisessä projektissa, narkomaani- ja alkoholistinuorille suunnatussa Jeesus-talossa. Haimme steissin ja Bio-Bion edestä nuoria sinne. Koska talossa ei ollut suihkuja, veimme porukan uimahalliin pesulle.
1970-luvulla Hursti oli mukana gospel-bändissä, joka kiersi ympäri Suomea. Musiikki ei ole kadonnut hänen elämästään vieläkään.
– Rimputan pianoa ja kitaraa ja soitan klarinettia. Klarinetti on näistä tärkein ja sitä soitin gospel-bändissäkin. Sain sen soittamiseen opetusta Heinolan varuskunnassa.

Leikkaukset osuvat vähävaraisiin

Yhdistyksen ruoka-aputoiminta on laajentunut dramaattisesti.
– Se on kasvanut niin paljon, että esimerkiksi Mellunmäen varastotilat ovat käyneet liian pieniksi. Yritämme myydä ne ja ostaa tai vuokrata isommat tilat erityisesti kuivaelintarvikkeiden varastointiin, Hursti kertoo.
Nykyään Hursti saa isoilta päivittäistavaratoimijoilta runsaasti ruokalahjoituksia. Muun muassa HOK-Elanto, K-ryhmä ja Inex Partners lahjoittavat ahkerasti.
– Vielä 2000-luvulla jouduimme itse käymään kaupoissa hakemassa ruokalahjoituksia. Joskus saatiin jotain isompaa sattumalta. Haemme kuitenkin edelleen myös itse vähittäiskaupoista erilaisia elintarvikkeita.
Avun tarvitsijoita on koko ajan enemmän. Miksi?
– Meidän hallituspuolueemme ovat saaneet rauhassa leikata ja tehdä ratkaisuja, joista kärsivät eniten vähänvaraiset ja pienituloiset. Keskustapuolue sanoo sitten oppositiolle, että ”teitte itse ihan samanlaisia leikkauksia aiemmin”. Syytetään toisia eikä oteta vastuuta omista tekemisistä.
Hursti käyttää tuoreesta työttömien aktivointimallista sanoja ”hullua touhua”.
– Pannaan ihmiset hakemaan muutaman tunnin kestoisia töitä ja jos he eivät onnistu niitä saamaan, rangaistaan. Pahinta se on niille ihmisille, jotka oikeasti etsivät töitä aktiivisesti. Meillä käy täällä ruokajonossa ihmisiä, jotka tekevät kymmeniä hakemuksia, mutta eivät saa edes kutsua haastatteluun.
Hursti sanoo, että taloudelliset ongelmat voivat olla toki ihmisen omakin vika. Talouden kanssa tarvittaisiin malttia.
– Mutta minkä teet, jos ei ole rahaa ja esimerkiksi vuokra on maksettava, voi olla sairautta, avioeroja ja niin edelleen. Jostain on saatava rahaa ja lainan saaminen on helppoa, mutta korot ovat älyttömiä.

Vapaaehtoisia riittää, rahaa ei

– Vapaaehtoisia tulisi jakamaan ruokaa enemmän, kuin voimme työtä tarjota, Hursti kertoo.
Lahjoituksia sen sijaan tuli viime vuonna huonommin ja lisäksi Helsinki leikkasi 150 000 euron tuestaan kolmanneksen pois.
– Tein aikoinaan sopimuksen Helsingin kaupungin sosiaalisosiaaliviraston johtajan kanssa, että he antavat meille 150 000 euroa vuokriin ja sähkömaksuihin. Vuonna 2015 avustusta pienenennettiin 50 000 eurolla. Sieltä väitetään nyt minulle, että mistään sähköistä ei ole koskaan ollut puhetta, vaikka minulla on siitä mustaa valkoisella, Hursti puuskahtaa ärtyneenä.
Avustuksen pienentyminen tarkoitti sitä, että viime vuoden lopulla lahjoitusvaroja jouduttiin käyttämään juokseviin kuluihin ja kassan pohja alkoi häämöttää. Näytti siltä, että koko toimintaa pystyttäisiin pyörittämään enää pari kuukautta. Hursti toi huonon tilanteen julkisuuteen.
– Siitä lähti liikkeelle kansalaisliike, joka on alkanut kerätä lisää lahjoitusvaroja. Tavastialla järjestettiin myös hieno musiikkitapahtuma, Hurstille Hynää, jonka lipputuotot lahjoitetaan yhdistykselle. Vitsailin järjestäjille, että tällainen konserttihan voitaisiin järjestää tästä lähin kerran viikossa. He ottivat huumorini hyvin, Hursti kertoo.
Yhdistyksen taloudellinen tilanne onkin nyt kansanliikkeen ansiosta hieman parempi ja toimintaa pystytään pyörittämään ainakin kevään ja kesän ajan. Uusia rahoituslähteitä olisi kuitenkin löydyttävä.
– Olen neuvotellut saadakseni valtiovarainministeriön mukaan. Sieltä jaetaan 350 miljoonaa euroa järjestöille ja yhdistyksille. Kai siitä pieni summa riittäisi meillekin.
Raha-automaattiyhdistykseltä yhdistys ei saa tällä hetkellä avustusta. RAY kyllä auttoi toiminnan alkuaikoina, kun yhdistys joutui hankkimaan uudet tilat Helsinginkadulta.
– Sieltä on lähetetty meille pari konsulttiakin katsomaan, että osaamme tehdä hakemukset oikein. Hakemukset on kuitenkin tähän asti hylätty, koska meillä on ”liikaa rahaa”.  Meidän toimintamme pyörittämisen kulut ovat 30 000 euroa kuukaudessa. Eli liiat rahat on äkkiä syöty.

Ilon hetkiä

Hursti aikoo jatkaa työtään niin kauan kuin vain jaksaa.
– Sen jälkeen tytär jatkaa. Kun sairastuin syöpään, hän hoiti kaiken ja on tälläkin hetkellä toiminnassa mukana, Hursti kertoo.
Hän sanoo, ettei ole painostanut tytärtä toimintaan mukaan, mutta yrittänyt innostaa kyllä ja kysellyt, mitä tytär työstä tykkäisi.
– Hän kokee sen sisäisesti hyvin luontevaksi. Hänellä on oikealla tavalla hellä sydän, mutta hän osaa olla tarvittaessa myös kova.
Mihin tässä työssä tarvitaan kovuutta?
– Kovuutta tarvitaan silloin, kun hyvin monenlaisista ihmisistä koostuvista vapaaehtoisista joku tulee esimerkiksi humalassa jakamaan ruokaa. Silloin on pystyttävä sanomaan, että mene kotiin ja yritetään myöhemmin uudestaan.
Kovuutta tarvitaan Hurstin mukaan myös silloin, kun valtakunnan johtajat eivät tajua, miksi yhdistyksen toiminta on tärkeää. Silloin pitää pystyä viemään viestiä eteenpäin kovemmalla otteella. Kovuutta vaatii sekin hetki, kun on lähdettävä hattu kourassa kerjäämään rahaa.
Mistä sitten syntyvät ne hetket, jolloin työ tuntuu kaiken vaivan arvoiselta?
– Silloin kun näen ihmisen katseen hänen tullessaan sanomaan ”Kiitos, että olette olemassa ja saan tukea teiltä.” Tai kun tulee samanlaisia tekstiviestejä ja sähköposteja. Ne ovat voimaa antavia ja rohkaisevia viestejä, jotka kertovat siitä, että työtä kannattaa jatkaa.
Hurstin mukaan myös aktiivinen vapaaehtoisten joukko tuo hyvää mieltä.
– Se, että meillä on tämä porukka, joka jaksaa tätä työtä tehdä. Voisi olla toisinkin, niin että saisi hakemalla hakea ihmisiä mukaan. Meillä on sellainen vakio, parinkymmenen hengen porukka, joka kantaa vastuuta.
Hyörinä Hurstin Valinnassa ei ole hiljentynyt haastattelun aikana. Sisään tulee aina vain uusia ihmisiä hakemaan ruokaa. Nälkäisten määrä ei vähene.