”Täällä saa toteuttaa itseään”

Talojen perustuksien kunnostus ei ole työtä pelkäävän hommaa.

Johanna Hellsten

Turku, vuosi 2017. Jälleen yksi­ yli 100-vuotias talo, joka on lähtenyt vajoamaan saviseen maahan. Paikalla Suomen Teräspaalutus Oy:n miehet, joiden tehtävänä on hoitaa homma niin, että vajoaminen pysähtyy.
Siirtolaisuusinstituutin talo rakennettiin 1900-luvun alussa osin palaneiden talojen perustusten varaan, osin saven päälle isojen perustuskivien varaan. Talon toinen pää oli alkanut vajota.
Turussa on jo tuettu parisen sataa vanhaa taloa uudelleen ja toinen mokoma saattaa olla vielä jäljellä. Moni vanha talo on tuettu puupaalujen varaan. Kun alueen pohjaveden taso on laskenut, ovat talot alkaneet vajota, sillä puupaalujen yläpäät ovat alkaneet lahota. Puupaalut voivat hyvissä olosuhteissa kestää parikin sataa vuotta, mutta huonommissa ne voivat murentua lyhyessäkin ajassa.
– Meillä on tällä seudulla vuosittain 1–2 tällaista kohdetta, työmaan yhteysmies Tero Haapanen kertoo.
Pitkä valmistelu
Ennen paalutustyötä talon alta kaivettiin 250 neliötä purkujätettä ja maata noin 1,5 metrin syvyydeltä, jotta paalukone saatiin mahtumaan tilaan. Kivilatomuksia purettiin pienemmiksi paalutusta varten ja tuettiin betonivaluilla työturvallisuuden ja talon työnaikaisen painumisen estämiseksi.
–Savi ja kivet piti kaivaa pois ja samaan aikaan tehdä tuennat, ettei kiviä tule niskaan, rakennusmies Jukka-Pekka Iljin kertoo.
Pelkkä valmistelutyö vei 7 viikkoa, ennen kuin varsinaisiin paalutushommiin edes päästiin. Paalupituus vaihtelee 3–10 metrin välillä ja paalutuksen kokonaismäärä on noin puoli kilometriä. Talossa käytetään pääosin porapaalua, mutta myös jonkin verran lyöntipaalua.
Timanttiporari poraa kellariin tehtyihin tukiseiniin reikiä, sillä lopulta valetaan 0,5 metriä paksu raudoitettu kantava laatta, joka siirtää talon kuormat paaluille teräsbetonikonsoleiden ja teräspalkkien avulla. Vajoaminen pysähtyy, mutta taloa ei edes yritetä oikaista.
Kun vanhojen talojen kellareissa aletaan kaivaa, löytyy sieltä usein kaikenlaista kiinnostavaa. Tämän talon alta löydettiin muun muassa posliinipiippu, jossa lukee Turku, kukko­pilli ja puolikas myllynkivi. Paikalle kutsutaan yleensä arkeologit kartoittamaan, minkälaista esineistöä löytyy ja kiinnostavimmat päätyvät museoon. Tässä talossa töitä valvoo Museovirasto.
– Kun teimme yhtä perustusten tuentaa Linnankadulla 8 vuotta sitten, sieltä löytyi hevosen alaleuka, joka vietiin Aboa Vetus Ars Nova -museoon näytille, Iljin kertoo.

Soveltamista ja säätöä

Näitä vanhojen talojen tuentoja – tuttavallisesti kellarihommia – tekee Suomessa lähes pelkästään Suomen Teräspaalutus Oy ja Skanska. Suomen Teräspaalutuksenkin historia lähtee Skanskasta; Skanskan työpäällikkö Ossi Hakanen lähti mukaan perustamaan uutta yritystä ja toimii Suomen Teräspaalutus Oy:n toimitusjohtajana.
Näitä töitä ei koulussa opita ja jokainen työntekijä on moniosaaja.
– Meillä on täällä sellainen sanonta, että näissä hommissa ei tyylipisteitä jaeta. Teemme töitä hankalissa paikoissa, joissa joutuu työskentelemään erikoisissa asennoissa, Tero Haapanen sanoo.
Työ on varsinkin tällä työmaalla ollut fyysisesti hyvin raskasta. Vaikka tilat kaivettiinkin pääasiassa pienkaivurilla koneellisesti ja maata ajettiin ulos minidumpperilla, vaativat ahtaat tilat myös tarttumista lapionvarteen. Kiviäkin piti jaksaa silloin tällöin nostella omin käsin.
Työmaalla on kaksi erikoisosaajaa eli porari ja hitsari. Kaikki muut tekevät kaikkia töitä.
– Jos näitä hommia haluaa oppia, tarvitaan 4–5 työmaata. Se on paljolti itsestä kiinni, neuvominen ei paljon auta. Ei saa olla laiska tai yhden alan osaaja. Pitää uskaltaa kokeilla kaikkia töitä rohkeasti, sillä tähän liittyy kivi-, puu- ja metallitöitä sekä koneiden ajamista, Haapanen listaa.
Moniosaajuus näkyy porari Saku­ Lounasaaren mukaan palkassakin 2–3 prosentin verran. Enemmänkin saisi näkyä.
Haapanen myös muistuttaa, että sellaista ei olekaan kuin tyhmä kysymys. Pitää uskaltaa kysyä kokeneemmilta, kun kysyttävää on. Työ on myös itsenäistä ja työntekijät ovat hyvin paljon suoraan tekemisissä suunnittelijoiden kanssa.
– Suunnittelijoiden ja työn tekijöiden välillä pitää vallita luottamus, sillä tällaista on mahdotonta suunnitella etukäteen valmiiksi. Paalutus ja kuormansiirtorakenteet on suunniteltu tehtäväksi jollain perusvaihtoehdolla, mutta suunnitelmamuutoksia tulee paljon. Suunnittelija ottaa urakoitsijan mielipiteen huomioon rakenteiden toteutuksessa, kun nähdään, mitä talon alta todellisuudessa paljastuu, Haapanen sanoo.

Monenlaisia miehiä

Hitsari Ville Ikonen on joutunut tällä työmaalla vääntäytymään mitä ihmeellisimpiin asentoihin ja pieniinkin koloihin. Muut naureskelevat, että harvoin on tullut nähtyä sellaista, että hitsarista näkyy vain kantapäät pienestä aukosta.
Ikosen tausta ei ole alun perin rakennusalalta, mutta ala on sopinut miehen pirtaan hyvin.
Myös Iljin on tullut alalle muista töistä; hän toimi aiemmin rekan kuljettajana. Nyt hän opettelee rakennusalaa.
– Täällä ajan kuorma-autoa, puran muotteja, rälläköin ja niin edelleen. Minulla oli iso osa alalla tarvittavista korteista valmiina jo edellisessä elämässä, koska paperitehtaat, joille ajoin rekkaa, vaativat työturvallisuuskortit ja muut sellaiset. Ainoa, mikä piti suorittaa, oli tulityökortti, Iljin kertoo.
Ilin kehuu, että rakennusalalla on yksi erityisen hyvä puoli entiselle rekkakuskille; melko säännöllinen työaika.
– Entisissä hommissa ei oikein koskaan tiennyt, koska pääsee kotiin. Nykyään pääse ainakin viikon­lopuksi kotiin, vaikka olisi jossain vähän kaukaisemmallakin työmaalla. Ja silloin kun työmaa sijaitsee täällä Turussa, kuten nyt, pääsee puoli neljältä kotiin.
Yhteysmies Haapanen tuli firmaan töihin 8 vuotta sitten. Kokonaisuudessaan mies on tehnyt rakennusalalla jo 30-vuotisen työuran.
– Tämä on nyt minulle 15. kellari­kohde Suomen Teräspaalutus Oy:n palveluksessa. Firma tekee pääosinmuunlaisia töitä. Pääpaino on teräspaalutuksessa ja ankkuroinneissa uudisrakentamisen puolella. Olen ollut muun muassa Nordkalkilla muottitöissä ja saaristossa tekemässä mökkiä ja navettaa, Haapanen sanoo.
Haapanen on myös kehittänyt omaa osaamistaan pariinkin otteeseen.
– Opiskelin vuoden ammattikorkeakoulussa korjausrakentamista. Lisäksi olin Tammelan käsi- ja taideteollisessa opistossa 2 vuotta.
Töitä on riittänyt firmassa hyvin. Haapasen mukaan kertaakaan ei ole ollut puhettakaan lomautuksista.
– Seuraava työmaa alkaa jo syyskuussa, hän kertoo.

Omat riskinsä

Minkälainen työturvallisuus kellaritöissä sitten on? Koska työ voi olla todella raskasta fyysisesti ja oli sitä varsinkin tällä työmaalla, onnettomuuden riskit ovat todellisia. Mitään isompaa ei kuitenkaan ole sattunut, mitä nyt yksiin housuihin paloi reikä.
– Tällaisen kohteen tekevät erityisen haastaviksi erilaiset tuentatyöt, löytyneet asbestieristeet, pölyn hallinta kivien lohkontatöissä, palosuojaus puurakenteisen yläpohjan takia, sekä työn tekeminen ahtaissa kivikäytävissä, työmaan vastaava mestari Olli Salviander kertoo.
Salvianderin mukaan 0-tapaturmatavoitteessa on pysytty.
– Noudatamme tarkasti tilaajan työturvallisuusasiakirjan kohtia ja myös tiedottamista samaan aikaan käytössä olevalle kiinteistölle, Salviander jatkaa.
Hankalissa ja ahtaissa paikoissa hitsaamisessa on riskinsä, mutta tässä kellarissa on ympärillä märkää savea. Kipinöiltä ei kuitenkaan voi välttyä.
– Minulla ja porarilla on palosuojatut asut päällä. Ne ovat nykyään ihan normaalin tuntuista kangasta, ei sellaista jäykkää ja painavaa, kuten aiemmin. Porarinkin päälle voi tulla kipinöitä, kun hän työskentelee hitsarin vieressä, joten myös hänellä on palosuojatut vaatteet, hitsari Ikonen sanoo.
Kaivuun ajan työntekijöillä oli hengityssuojaimet, sillä tilaan muodostui paljon pölyä.
– Pölyä minimoitiin sumuttamalla vettä lähes jatkuvasti. Ei täällä olisi muuten pystynyt hengittämään. Lisäksi tuuletus hoidettiin kunnolla, Haapanen kertoo.