Kaupunkiluonnon haltiatar

Tutkija Susanna Lehvävirta selvittää tiiminsä kanssa, minkälaisia viherkattoja Suomen olosuhteet suosivat.

Johanna Hellsten

Mitä kasvaa sellaisesta tytöstä, joka remuaa koko lapsuutensa metsissä polvet ruvella ja vaatteet savessa, rakentaa majoja, tekee joulukuusen neulasista sisätiloihin farmeja­ ja käyttää notkeita puita hisseinä? Kiipeää siis puuhun niin korkealle, että puu alkaa taipua ja laskee tytön hitaasti maahan.
Hänestä tulee bio- ja ympäristötieteiden tohtori, joka väittelee kaupunkiluonnosta ja johtaa tällä hetkellä Helsingin yliopiston Viides ulottuvuus – viherkatot osaksi kaupunkia -tutkimusohjelmaa. Tutkimusohjelma lähti liikkeelle vuonna 2011 ja erityisesti Vantaan kaupunki on ollut alusta asti mukana. Vantaa on viherkattojen edelläkävijä Suomessa.
Pääsen kiipeämään tutkimusryhmän kanssa vantaan Ruskeasannan Sortti-aseman jättimäiselle katolle, jolla avautuu ihastuttava, kukkiva keto. Sortti-asemaa pyörittävä HSY ottaa turvallisuuden tosissaan; minut perehdytetään tiukasti katolla tapahtuvaan työskentelyyn. Katolle mennään luonnollisesti valjaissa ja tutkijoilla on useita erilaisia kiinnitysköysiä, jotta kasvien inventointi tuulisen katon reunalla voi tapahtua turvallisesti. Dosentti Susanna Lehvävirta on silminnähden innoissaan katsellessaan katolla aukeavaa ketoa.
– Tämä katto tulee vain hienommaksi koko ajan, Lehvävirta henkäisee.

Sorttiasema uppoaa maisemaan

Sortti-asema sijaitsee notkelmassa, jonne laskeutuessa rakennusten viherkatot pääsevät oikeuksiinsa. Luonnon kumpareet ikään kuin jatkuvat kattojen mukana.
Tämä viherkatto rakennettiin 3 vuotta sitten, eikä se lähtenyt kasvamaan toivotulla tavalla. HSY ja katon rakentaja Kerabit Oy ottivat yhteyttä tunnettuun viherkattoyrittäjään Taina Suonioon, joka puolestaan otti yhteyttä Lehvävirran tutkimusryhmään. Porukka alkoi yhdessä miettiä, missä vika on.
– Me tietysti sanoimme, että jos he haluavat meidät mukaan, me teemme katolla tutkimustyötä. Päätimme, että vanhoja pohjia ei poisteta, vaan lisätään niiden päälle orgaanisen aineen – kuten kompostin ja hakkeen – määrää, josko sillä ongelma saataisiin ratkaistua, Lehvävirta kertoo.
Lehvävirran mukaan viherkatoista on olemassa uskomus, jonka mukaan niissä kannattaisi käyttää mahdollisimman kivennäispitoista maata. Se ei ainakaan tässä tapauksessa näyttäisi pitävän paikkaansa, sillä nyt, kun orgaanista ainetta on enemmän, heiluu katon tuulessa kukkameri.
– Levitimme uutta kasvualustaa vanhan päälle siten, että muodostui hiukan kumpumainen rakenne. Eri kohdissa on käytetty eri kasvualustoja, sillä pyrkimyksenä oli saada aikaan lajiston rikkautta. Eri kasvilajit saavat pärjäämisetua erilaisissa olosuhteissa. Jos tulee kova talvi ja huono kesä, on aina jokin laji, joka siitä huolimatta pärjää, Lehvävirta selittää.
Yksinkertaisimmillaan viherkatto voi olla kaksinkertaisen bitumikerroksen päälle istutettu sammalkatto. Hiukan pidemmälle vietynä viherkatto vaatii bitumin päälle juurisuojan, sillä monet ketokasveista kasvattavat muutaman molekyylin paksuisia juurenpäitä, jotka pääsevät tunkeutumaan vaikka mihin. Juurisuojan päälle levitetään salaojittava materiaali, kuten esimerkiksi kevytsora ja sen päälle suodatinkangas ja kankaan päälle kasvukerros ja siemenet. Mikäli käytetään kasveja, jotka eivät tarvitse edes 15 senttimetrin kasvukerrosta, voidaan sora jättää pois ja käyttää kierrätysmateriaalista tehtyä huopaa.
Sortin katolla kasvaa muun muassa keltamaksaruohoa, nurmikohokkeja, ahosuolaheinää, voikukkaa ja kastikkaa. Kaikkia lajeja ei ole vielä inventoitu. Yksi tärkeä osa inventointia ja ylipäätään viherkaton seuraamista on haitallisten vieraslajien tarkkailu.
– Olemme löytäneet tältä katolta kanadanpiiskua, jota emme todellakaan ole istuttaneet ja se on kitkettävä pois.
Joillakin kaupallisilla toimijoillakin on myynnissä sellaista maksaruohoa, joka on haitallinen suomalaisten kasvien kannalta. Lehvävirta neuvoo viherkattoa suunnitteleville ja rakentaville vilkaisua NOBANIS-tietokantaan, jossa on listattuna kaikki mahdolliset vieraslajit.
– Myös vieraslaji.fi-portaalista on hyvä tarkistaa, mitä istuttaa.
Tutkimusryhmä seuraa viherkattojen kehittymistä useiden vuosien ajan. Ihanteellista olisi päästä näkemään, miten viherkatto elää katon elinkaaren mukana.
– Kasviyhdyskunta kehittyy ajan myötä. Olisi hyvä nähdä, miten se käyttäytyy. Viherkatto suojaa katon rakenteita kosteudelta ja auringolta. Maailmalla on 100-vuotiaita viherkattoja, joita ei ole tarvinnut korjata kertaakaan, Lehvävirta kertoo­.

Kiinnostus kasvussa

Vielä joitakin vuosia sitten rakentajat tuhahtelivat ajatuksille viherkatoista. Nyt asenteet ovat selvästi muuttumassa ja moneen uuteen kohteeseen istutetaan viherkattoja. Esimerkiksi Helsingin Jätkä­saareen rakennetaan juuri asuinkerrostaloa, jonka katoille tulee 3 erilaista viherkattoa. Espooseen rakennettavan uuden Lippulaiva-ostoskeskuksen katolle tulee viheralueita keskusta ympäröivien asuintalojen asukkaiden tarpeisiin.
Puutarhamainen katto on paikka, jonne ihmiset haluavat. HSY:n työntekijä kommentoi meille, kuinka mukavaa olisi rakentaa katolle pieni terassi, jolla voisi juoda kahvia keskellä luontoa.
– Viherkatoissa nähdään markkinapotentiaalia. Syntyy toisaalta enemmän yrityksiä, jotka rakentavat niitä ja myös kysyntää rakennuttajien puolelta. Meiltä kysytään paljon neuvoja viherkattoasioissa, Lehvävirta kertoo.
Lehvävirta rohkaisee yrityksiä satsaamaan tutkimukseen.
– Me suomalaiset tutkijat olemme maail-
malla todella tunnettuja viherkatto-osaamisestamme. Jos yritykset haluavat tehdä yhteistyötä kanssamme, lähdemme ehdottomasti mukaan. Mitään salatutkimuksia emme kuitenkaan lähde tekemään, vaan tulokset ovat kaikkien käytettävissä ja vievät koko alaa eteenpäin.

Tutkija kaipaa luontoon

Lehvävirta on aina viihtynyt luonnossa, mutta nykyään hän ei pääse sinne niin usein, kuin haluaisi.
– Minulla on melko vähän kenttätyötä. Tämä on tällä hetkellä vain yksi käynnissä olevista tutkimusprojekteistani. Tutkin myös kaupunkimetsiä ja niiden virkistyskäyttöä sekä sitä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa tiettyihin kasveihin. Minulla on välillä sisäinen ristiriita sen kanssa, että istun 10 tuntia tietokoneen ääressä edistämässä sitä, että ihmiset voisivat nauttia kaupunkiluonnosta ja itse istun kanakopissa, Lehvävirta naurahtaa.
Lehvävirralla on tällä hetkellä tutkimusprojektien lisäksi osa-aikainen professuuri Ruotsin maatalousyliopistossa ja hänen vakituinen asuntonsa sijaitsee Tokiossa, Japanissa.
– Sen yliopiston sijainti ja ympäristö on aivan ihana, keskellä luontoa. Lisäksi kotimme sijaitsee Tokiossa lähellä jokea, jota reunustavat viheralueet tulvariskien takia. Siellä teemme paljon kävelyjä joenvartta pitkin. Nyt Suomessa käydessäni olen myös pystynyt työskentelemään kesämökiltä niin, että otan läppärin laiturille mukaan.
Miten ihminen jaksaa pyörittää elämää kahdella mantereella ja samaan aikaan professuuria ja monenlaisia projekteja?
– Intohimolla. Onnistumisen tunteita tulee niin paljon. Tämäkin kattoprojekti, jossa meillä on hienot kumppanit kuten Hollolan Rakennusbetoni ja Taina Suonio, on ihanaa yhteistyötä.
Lehvävirta myös hehkuttaa niitä jännittäviä hetkiä, kun kaikki data on saatu koneelle ja analyysi valmiiksi.
– Se tunne, kun analyysin tulos ilmestyy näytölle. Mikä toimii ja mikä ei.
Myös ihmiset tuovat Lehvävirralle virtaa.
– Tutkimusryhmäni työntekijät ovat superhienoja ihmisiä. He ovat huippututkijoita; nuoria, älykkäitä ihmisiä, jotka tekevät työtä koko sielullaan. Se tunne tempaa mukaansa.