56-vuotiaalle rakentajalle tarjottiin nuorisokarenssia

CRPS-oireyhtymästä huolimatta voi palata työelämään, sydämen pitkäaikaisesta ylikuormituksesta voi selvitä, mutta Kelan yleisöpalvelu pistää raavaankin miehen polvilleen.

Jukka Nissinen

Rakennusmies Ilkka Kolehmaisella loppuivat viime marraskuussa työt harmittavasti muutamaa päivää ennen työttömyyskassan päivärahoille pääsyn vaatimaa puolen vuoden työrupeamaa. Kolehmaista se ei harmittanut, sillä vuonna 2007 alkanut sairasloma oli vihdoin päättynyt kesäkuun alussa.
– Se oli elämäni kohokohta, kun kaiken maailman leikkausten jälkeen pääsin takaisin työelämään, Kolehmainen kertoo.
Kolehmaisen diagnoosi oli CRPS-oireyhtymä, suomeksi monimuotoinen alueellinen kipuoireyhtymä. Siihen oli lopulta löytynyt sopiva hoito: kipustimulaattori, jolla pystyi antamaan sähkösäväyksiä selkärankaan.
Taloudellinen tilanne oli tietenkin tiukka. Vaimokin oli ollut työttömänä jo pitemmän aikaa. Kolehmainen oli käynyt Kelan toimistossa jo kolmeen otteeseen, mutta turhaan.
– Kukaan ei informoinut minua siellä tarkemmin, mitä minun pitää tehdä. Emäntä sanoi, että tehdään netissä hakemus, hän opastaa sen kanssa. Menimme rinta rottingilla Kelan nettisivuille, mutta sieltä ei löytynyt sellaista nettikaavaketta, minkä olisi voinut täyttää.
Tässä vaiheessa otettiin välipuhelu Kelan palvelunumeroon. Automaatti otti vastaan soittopyynnön ja kohta pirahti puhelin Säynätsalossa.
– Virkailija opasti minua täyttämisessä ja päästiin siinä melkein loppuun asti. Silloin punainen lodju rupesi nettisivulla herjaamaan. Virkailija sanoi ystävällisesti, että nyt joudutaan ikävä kyllä palaamaan alkuun.
Virkailija löysi punaisen herjaus-lootan syyn: ammattitutkinto-kohta oli jäänyt täyttämättä.
– Minä täräytin, että eihän minulla ole mitään tutkintoa. 16-vuotiaana läksin hanslankariksi ja sen jälkeen olen vain jotain kursseja käynyt.
Virkailija kertoi, että tällaisessa tapauksessa Kelan päätöksessä on 5 kuukauden odotusaika. Tällainen karenssiaika löytyy, mutta se on tarkoitettu alle 25-vuotiaille. Kolehmainen oli ehtinyt jo viettää 56-vuotissynttäreitään. Virkailija neuvoi, että nyt kannattaisi käydä mahdollisimman nopeasti Kelan paikalliskonttorissa näyttämässä viimeisiä työtodistuksiaan.

Käynti sossussa

Seuraava kylmä marraskuinen yö meni Kolehmaisella kävellessä ja pohtiessa taloudellista tilannetta. Joutuisiko hän olemaan 5 kuukautta ilman työmarkkinatukea, vaimonkin tienestit olivat olemattomat? Lyhennä siinä sitten asuntolainaa.
Aamulla lähtö Kelan konttorille Jyväskylän keskustaan, vuoronumero kouraan ja lopulta virkailijan puheille.
– Sanon suoraan, että tapasin elämäänsä ja työhönsä kyllästyneen virkailijan. Siinä ei paljon tervehditty ja minulla oli takana nukkumaton yö, Kolehmainen hahmottelee lähtötilanteen.
– Yrmeä virkailija katseli lappujani ja totesi, ettei minulla ammattitutkintoa ja 26 viikon työssäoloehto ei täyty. 5 kuukautta karenssia.
Siinä vaiheessa Kolehmaisella rupesi lyömään oikeasti tyhjää. Virkailija opasti vielä lopuksi käymään sosiaalitoimistossa. Kolehmainen tuntee Jyväskylän keskustan kuin omat taskunsa, mutta nyt ei tahtonut Väinönkatu löytyä millään, pääkopassa rattaat eivät loksahdelleet kohdalleen. Lopulta sosiaalivirasto löytyi ja sieltä sosiaalityöntekijä.
– Esitin asiani. Virkailija katsoi minua silmiin ja kysyi moneen kertaan, että mitä minä tarkoitan.
– Sinä et näytä 25-vuotiaalta. Puhutko nyt totta, sosiaalityöntekijä kysyi.
Kolehmainen ajatteli, että sosiaalityöntekijä taitaa miettiä onko äijä ottanut aamupillerinsä väärään aikaan. Lopulta sosiaalityöntekijä ymmärsi, että Kolehmaisen Ilkka on nyt ihan totisena asian kanssa liikkeellä eikä vain jonninjoutavia höpöttelemässä.
– Sosiaalityöntekijä antoi hirveän nipun papereita täytettäväksi.
Toimeentulotukea saisi sen jälkeen, kun Kelan päätös olisi tullut. Ei muuta kuin Säynätsaloon papereita täyttelemään ja kuitteja selvittelemään. Perjantaina 25. marraskuuta Kelalta vielä soitettiin varmistuspuhelu.
– Siinä lyötiin lisää nauloja arkkuun. Puhelinpalveluvirkailija vahvisti, että minulle tulee 5 kuukautta odotusaikaa.

Viikko nukkumatta

Kolehmaisen unenlahjat eivät tästä korjaantuneet, viikko sujahti ilman yöunia.
– Ajattelin, että menen vanhempaa veljeäni auttelemaan lumenluonnissa. Jos se vaikka vähän parantaisi olotilaani. Parin kilometrin ajomatkan jälkeen sydän rupesi pampattamaan aika lailla.
Kolehmainen ajatteli, että nyt asiat eivät taida olla aivan kohdillaan.
– Muutaman minuutin istuin autossa ja odotin, että syke vähän rauhoittuisi. Mutta eihän se muuta kuin rupesi paukuttamaan vielä kauheampaa kyytiä.
Suomalainen mies ei tietenkään soittele ambulanssia, vaan ajaa ensin auton kotiinsa ja kävelee terveyskeskukseen.
– Ne 400 metriä tuntuivat 400 kilometriltä.
Kolehmaisen päästyä terveyskeskukseen siellä oli täysi kaaos päällä, sillä sinne oli vähän aikaisemmin tullut sydänpotilas, jota elvytettiin parhaillaan. Petipaikka löytyi ja piuhat lyötiin kehoon kiinni.
– Hoitaja totesi, että nyt taitaa olla pahasti, sillä pumppu hakkaa 198 lyöntiä minuutissa.
Hoitohenkilökunta kyseli mitä Kolehmaiselle oli tapahtunut. Autoilusta ja kävelystä tuli sellaista palautetta, että se ei ollut järkimiehen puuhaa. Järki alkoi jo muutenkin himmenemään, puheen tuottaminen kävi hankalammaksi. Ambulanssilla keskussairaalaan, jossa 2 tunnin 40 minuutin jälkeen syke tiputettiin väkisin 120 lyöntiin.
– Sitten rupesin olemaan taas tässä maailmassa. Kyseltiin taas mitä olin tehnyt ja kerroin, että olin viimeksi nukkunut 23.–24. marraskuun välisenä yönä. Miellyttävä naislääkäri sanoi, että älä anna enää ikinä tämän mennä näin pitkälle.
Liian pitkään kestänyt kova paukutus ei tee sydänlihakselle hyvää. Vaikka kohtauksesta selviäisikin, se voi heikentää sydämen toimintaa jatkossa.

Ei huomautusta Kelan toiminnasta

Sairaalasta kotiin päästyään Kolehmaisen Ilkka halusi oikeutta itselleen. Marraskuun lopulla hän kertoi tapauksestaan sähköpostitse. Lauri Ihalaiselle, Li Anderssonille ja Susanna Huoviselle. Ihalaiselta Kolehmainen olisi halunnut kuulla, oliko Kelan päätös oikea, kyseinen alle 25-vuotiaita koskeva säädös tuli voimaan Ihalaisen ministerikaudella.
Ainoa vastaus tuli Huoviselta ja hän auttoi Kolehmaista asian eteenpäin viemisessä. Lopulta Kolehmaiseen otti yhteyttä Kelan virkailijoiden koulutuksesta vastaava henkilö.
– Juttelimme melkein puolitoista tuntia puhelimessa. Hän ei meinannut uskoa tätä ja pyysi saada lupaa kuunnella nauhoitetut puhelut.
Kouluttaja soitti seuraavana päivänä uudestaan ja pyysi anteeksi virkailijoiden toimintaa. Kolehmaiselle ei voinut kuulua 5 kuukauden karenssia.
– Sanoin hänelle, että en elämässäni ole kokenut näin kovaa nöyryytystä. Kouluttaja kysyi lupaa, saako hän käyttää tätä puhelua koulutuksessaan esimerkkinä siitä miten ei pidä toimia. Annoin mielelläni siihen luvan,
Kolehmainen valitti Kelassa saamastaan kohtelustaan eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka otti valituksen hoitaakseen. Päätös oli kuitenkin Kelalle vapauttava, ei lainvastaista menettelyä tai velvollisuuden laiminlyöntiä.
– Minä olin vain yksinkertainen pelinappula, jota siirrettiin paikasta toiseen. Kukaan ei minua neuvonut, käskettiin vain odottamaan päätöstä. Sehän on kuin löysässä hirressä roikkumista, Kolehmainen summaa.
Nämä tapahtumat eivät ole kuitenkaan vieneet Kolehmaista lopun ajan tunnelmiin. Pankissa ymmärrettiin asuntovelallisten vaikea tilanne ja maksuissa joustettiin väliaikaisesti. Kolehmainen on saanut kerättyä työssäoloehdosta puuttuvat päivät täyteen.
– Kyllä tuon CRPS:kin kanssa oppii elämään, vaikka se onkin kivuliasta, Kolehmainen nauraa.