Luottamusmiehet käyvät TR-mittaamassa kouluissa

Janne Gren ja Jari Jääskeläinen näyttävät nuorille ammattiin opiskelijoille, miten syntyy turvallinen työmaa.

 

Johanna Hellsten

Kymmenen vuotta sitten, erään pitkän illan päätteeksi, syntyi neljän suuren rakennusalan yrityksen pääluottamusmiehen päissä ajatus, että mitäpä jos ammattiopistoissa alettaisiin järjestää työturvallisuuskilpailuja. Nykyisin Vantaan Varia-ammattioppilaitoksena tunnetussa opinahjossa ajatus otettiin myönteisesti vastaan.
– Idean todellinen isä oli Eero Lahtinen silloisesta Palmberg Oy:stä ja minä toimin vähän kuin kätilönä. Ensimmäisinä vuosina pölähdimme koululle ilmoittamatta etukäteen edes opettajille. Opettajalta saattoivat puuttua silloin vielä suojalasit ja siitä tuli virhemerkintä, YIT:n pääluottamusmies Jari Jääskeläinen muistelee.
Jääskeläisen mukaan kilpailua oli helppo lähteä järjestämään, sillä tarvittavat proopuskat, eli TR- ja MVR-mittauslomakkeet toimivat lähes sellaisinaan myös kouluilla.
– Ainoa uusi kohta, joka lomakkeisiin lisättiin, koskee poissaoloja, Jääskeläinen selventää.
Kilpailun tavoitteena on nostaa opiskelijoiden tietoisuutta turvallisuusasioista. Koulun ykkösluokat kilpailevat siitä, kenellä on siisteimmät ja turvallisimmat työpisteet. Palkintona on komea pokaali, johon kaiverretaan kaikkien voittajajoukkueen jäsenien nimet. Heistä jokainen saa lisäksi omalla nimellä varustetun, kunnollisen ammattilaisen vatupassin.

Poissaolot riesana

Jääskeläinen ja Hartela Etelä-Suomen pääluottamusmies Janne Gren ovat jo konkareita koulujen kiertäjinä. Liityin heidän seuraansa maaliskuussa Varian talvisille työmaille.
Tänä vuonna Varian kilpailussa oli ongelma; kolmesta luokasta yhden suoriutumista ei voitu edes mitata, sillä paikalla oli vain kaksi oppilasta, jotka selasivat pukukopissa kännykkää.
– Tänä vuonna nuorten aktiivisuus oli huono. Monessa luokassa oli todella vähän väkeä paikalla, vaikka tulopäivästämme oli ilmoitettu etukäteen. Minä yritin niiltä kahdelta kännykänselaajalta kysyä, että mikä on. Yritykset kuitenkin satsaavat tähän paljon, kun tulemme ja vietämme koko päivän koululla opiskelijoita varten. En saanut vastaukseksi oikein mitään, Jääskeläinen kertoo.
– Vähän meni mielekkyys siitä hommasta. Mehän opetamme oppilaille muutakin kuin työturvallisuutta; työmaan pelisääntöjä eli koska mennään työmaalle ja koska sieltä saa lähteä. On todella tärkeää noudattaa yhteisiä aikatauluja, Gren pahoittelee.
Juuri tämän aktiivisuuden puutteen takia TR-mittauksessa koulussa on mukana poissaolot.
– Kun menemme koululle aamulla, kysymme opettajalta puuttuvista opiskelijoista. Jos edes opettaja ei tiedä, missä he ovat, tulee virhemerkintä. Ei työmaaltakaan voi olla pois ilmoittamatta siitä, Jääskeläinen sanoo.
Jääskeläinen miettiikin, onko koululaisille annettu 18 vuotta täytettyään liikaa oikeuksia, joita he eivät vielä osaa käyttää.
– Sinä yönä, kun oppilas täyttää 18 vuotta, hän voi esimerkiksi kieltää Wilma-viestien lähettämisen kotiin. Hän voi olla puoli vuotta ihan missä vain, eikä koulu voi edes ilmoittaa siitä vanhemmille.
Jääskeläinen kuitenkin lohduttautuu ajatuksella, että todella aktiivisiakin huippuluokkia on osunut historiaan.
– Kisa otetaan tosissaan ja sitä arvostetaan kouluissa. Meille on tehty kerran jopa kirjallinen vastalause yhdeltä luokalta, kun he olivat sitä mieltä, että heidän olisi pitänyt voittaa.
– Minäkin uskon, että iso osa oppilaista arvostaa kilpailua. Tämä valmentaa heitä työmaille. Tärkeintä on olla kiinnostunut ja kuunnella, Gren sanoo.

Yleisimmät puutteet varusteiden käytössä

Kun koululla tehdään TR-mittausta, olisi hyvä saada kasaan 100 havaintoa. Muuten pienelläkin virheellä olisi kohtuuton painoarvo. Yleisimmin virhemerkintöjä tulee varusteiden käytöstä.
– Henkilökohtainen varustus on se, jossa on useimmin puutteita. Vaikka varusteet ovat menneet eteenpäin ja niitä on koulussa tarjolla, niiden käyttö on toinen juttu. Suojalasit saattavat olla esimerkiksi taskussa, vaikka niitä pitäisi käyttää harjoitustöiden aikana, Jääskeläinen kertoo.
– Suojavaatteissa ei aina ole riittävästi huomioväripintaa, kun päälle on vedetty esimerkiksi huppari, Gren toteaa.
Toinen puute, johon kierroksilla on törmätty, on kypärien kohtelu.
– Niihin on esimerkiksi porailtu lisäreikiä. Sellainen kypärähän menee heti vaihtoon, sillä ylimääräiset reiät heikentävät kypärän lujuutta. Kypärää pitää käyttää sellaisena, kuin valmistaja on sen tarkoittanut, Jääskeläinen muistuttaa.
Grenin mukaan välillä joudutaan antamaan noottia myös oppilaitokselle.
– Kypärässä pitää olla leukahihna. Se alkaa olla työmailla arkipäivää, mutta oppilaitoksen kypärissä sitä ei aina ole, Gren sanoo.
Koulussa on myös tietyt asiat hyvin järjestetty.
– Olosuhteet ovat kunnossa. Järjestys ja jätehuolto on hoidettu mallikkaasti ja koneet sekä välineet ovat pääsääntöisesti hyvässä kunnossa, Gren kertoo.
Jääskeläinen haluaa muistuttaa kokeneempia rakentajia, miten tärkeää työmaalla on toimia esimerkkinä oppilaille, jotka ovat esimerkiksi harjoittelussa tai kesätöissä.
– Törmäsin juuri työmaalla tilanteeseen, jossa opiskelijalla ja häntä ohjaavalla henkilöllä ei kummallakaan ollut kypärää. Jos vanhemmalla rakentajalla on nuori matkassa, eikä edes hän itse pidä kypärää, on se kyllä raskauttava teko.

Turvallisuus kiinnostaakin onneksi

Opiskelijapuolelta kierrosta ovat seuraamassa ensimmäisen vuoden opiskelija Marianna Aalto ja kolmannen vuoden opiskelija Jan Kjeldsen. Nuoret seuraavat silmä kovana kokeneempien ammattilaisten neuvoja ja kommentteja työpisteiden siisteydestä.
Jan Kjeldsen on jo toista kertaa ammattikoulussa.
– Viimeksi tuli kiire töihin, enkä jaksanut tehdä opintoja loppuun. Nyt uudella kierroksella, kun olen 24-vuotias, haluan suorittaa tutkinnon. Nyt tiedän, mitä haluan.
Kjeldsen haluaa ensin suorittaa opinnot loppuun ja olla sitten työmailla jonkin aikaa. Sen jälkeen lisäopinnot insinööriksi kiinnostaisivat nuorta miestä.
Kjeldsenin mukaan kierrokselle läpikäytävät asiat ovat melko tuttuja.
– Turvallisuutta korostetaan sekä opiskelun että työnteon aikana. Ei ole valittamista opetuksessa. Koneidenkin käyttöön on perehdytetty todella hyvin. Niiden riskit on oltava tiedossa.
Marianne Aalto ei ole vielä päättänyt, mihin hän haluaa erikoistua.
– Sen näkee sitten hiukan myöhemmin, mikä olisi kivointa hommaa. Luin ensimmäisen vuoden sähkötekniikkaa, mutta huomasin, että se ei oikein toiminut. Halusin tehdä jotain konkreettista käsilläni, joten lähdin raksapuolelle.
Tämä on Aallolle ensimmäinen kerta TR-mittauskierroksella. Miettiikö hän koskaan sitä, että tilastojen valossa rakennusala on yksi kaikkein vaarallisimmista aloista Suomessa?
– Ei sitä niin osaa ajatella. Ja sitä paitsi, kun on itse valinnut alan, tietää, mitä on halunnut ja mitä on edessä, Aalto toteaa.