Takaisin

VALTAKUNNALLINEN LAKKO ALKAA RAKENNUSALALLA

RAKENTAJAT OVAT PERJANTAINA LAKOSSA KOKO MAASSA KLO 14.00-16.00.

Tällä poliittisella työtaistelulla halutaan korostaa sitä, etteivät rakentajat halua eläkeiän nostoa 63 vuodesta ylöspäin.

Työtaisteluun osallistuvat kaikki Suomen järjestäytyneet rakentajat. Sen lisäksi työmailta tulee varmasti poistumaan myös villejä ja muiden liittojen jäseniä.

Rakennusliiton hallitus päätti työnseisauksen järjestämisestä,  sillä asia on tärkeä sekä rakentajille että muille raskaan työn tekijöille. Vain noin 20 % rakentajista jaksaa työssä edes 63 -vuotiaaksi.

Rakentajat ovat olleet koolla viime päivinä eri puolilla Suomea ja ilmoittaneet, että työtaisteluun lähdetään perjantaina kahvitunnilta. Ulkona lakosta on sellainen prosessiluontoinen työ, jota ei voisi keskeyttää ilman suuria vaikeuksia kahden tunnin ajaksi.

Neuvottelut eläkeratkaisusta ovat parhaillaan loppusuoralla. Julkisuudessa on ennakoitu, että päätöksiä asiasta saattaa tulla jo ensi viikolla. Tämän vuoksi rakentajat halusivat tuoda ilmi ja perustella oman kantansa myös poliittisen työtaistelun avulla.