lapsi

Tavallista aikuista kaivataan

Tukihenkilötoiminnassa tarjotaan turvallista aikuisen seuraa huono-osaiselle lapselle tai nuorelle. Erityisesti miespuolisista tukihenkilöistä on huutava pula.

Jo pidemmän aikaa mieltäni oli vaivannut tarve tehdä jotain, jolla olisi merkitystä oman lähipiirini ulkopuolella. En vain tiennyt, mitä. Ystäväpiiriini kuuluu useampia naisia, joita kutsun rakkaudella ”sosiaalitantoiksi”. Naisia lastenpsykiatrian poliklinikalla, opettajia, toimintaterapeutteja. Yksi heistä ehdotti, että lähtisin tukihenkilöksi apua kaipaavalle lapselle tai nuorelle.

En edes tiennyt, mitä tukihenkilötoiminta on. Lyhyen googletus-hetken päätteeksi löysin Vantaan kaupungin nettisivuilta tietoa:

Tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta on ohjattua vapaaehtoistoimintaa. Lasten ja nuorten kehitystä tuetaan tavallisen ihmisen taidoin. Tukihenkilö tapaa lasta 2–4 kertaa kuukaudessa, tukiperheessä lapsi viettää yhden viikonlopun kuukaudessa. Tukijoiden lähiohjaajana on tukihenkilö- ja tukiperhekoordinaattori.

Tukijan voi saada lapsi tai nuori, kun perheen vanhemmuuteen liittyy haasteita. Tukija auttaa lasta, jolla on vaikeuksia koulunkäynnissä, kotona, kaverisuhteissa tai harrastusten löytymisessä.

Otin puhelimen kouraan ja soitin Vantaan kaupungin sosiaalitoimen puolella työskentelevälle tukihenkilökoordinaattorille, Jari Hongalle. Sovimme tapaamisen, sillä tukihenkilöksi haluava joutuu aina käymään läpi haastattelun sekä nelipäiväisen tukihenkilökoulutuksen.

Liian vähän vapaaehtoisia

Tapaamme Jarin kanssa ostoskeskuksen kahvilassa. Minua jännittää; mitä jos hän on jo heti alkutapaamisessa sitä mieltä, että minusta ei ole tukihenkilöksi?

Olen täyttänyt esitietolomakkeen etukäteen. Lomakkeessa kysytään muun muassa siitä, minkälaista kokemusta minulla on työskentelystä tai toimimisesta lasten kanssa, omasta suhtautumisestani päihteisiin, luonteenpiirteistäni, erityisosaamisestani ja niin edelleen

Keskustelu sujuu rennosti ja leppoisasti, vaikka sen aikana käsitelläänkin loppujen lopuksi melko intiimejä asioita. Jännitykseni oli turhaa; Jari kutsuu minut mukaan tukihenkilökoulutukseen. Ei ihmisen tarvitse olla sen kummempi kuin ihan tavallinen aikuinen. Tukihenkilöiksi ei etsitä terapia-ammattilaisia.

Toivon kuitenkin hiljaa mielessäni, että pääsen mukaan toimintaan siksi, että olen sopiva, ei siksi, että tukihenkilöistä on huutava pula Vantaalla.

Sillä niin todella on; jostain syystä vapaaehtoisia tukiperheitä kyllä löytyy, mutta tukihenkilöitä huonommin. Erityisesti miespuolisia vapaaehtoisia lähtee mukaan aivan liian vähän. Vaikka tukihenkilö voi olla sukupuoleltaan ihan kumpaa tahansa, olisi hyvä, että jako olisi tasapainoisempi. Moni tukea tarvitseva miehenalku voisi tarvita kunnollisen, aikuisen miehen mallia. Ei naisiakaan tosin riitä toimintaan jonoksi asti.

Kaikenlaisia ihmisiä

Meitä tukitoimintaan mukaan haluavia on eräänä kylmänä ja pimeä­nä perjantaina kokoontunut Vantaan kaupungin omistamaan kerhotilaan parisenkymmentä. On lätkäperheitä, monikulttuurisia perheitä, hiukan vanhempia pariskuntia, naisia ja miehiä yksin ja yhdessä. Ikäjakauma on melko laaja, mutta alle nelikymppisiä ei juuri näy.

Osa miehistä on selvästi paikalla ”koska vaimo pakotti”, mikä Jarin mukaan on ihan tyypillistä. Usein näistä miehistä tulee ihan yhtä hyvä tuki lapselle kuin vaimostakin.

Ensimmäisenä koulutuspäivänä tutustumme porukalla. Koulutuksessa käyneet tukihenkilöt muodostavat toisilleen jatkossa tärkeän verkoston, josta voi olla apua ongelmatilanteissa. Päivän aikana pohditaan, mitä vapaaehtoisuus, lapsuus ja aikuisuus tarkoittavat. Lisäksi käydään läpi sosiaali- ja lastensuojelun järjestelmiä.

Monella koulutukseen osallistuvista on jo selvästi aiempaa kokemusta hiukan vastaavanlaisesta toiminnasta. Joku oli toiminut perheen tukikummina, toisella oli ollut lapsia sijoitettuna omaan perheeseen, jollain oli jo kokemusta esimerkiksi lastensuojeluilmoituksen tekemisestä.

Kerhohuoneessa jaetaan tarinoita, jotka asiaan vihkiytymättömälle kuulostivat hirvittäviltä; sitä hädän määrää on vaikea käsittää. Laman varjo on pitkä ja se näkyy perheiden ja lasten tilanteissa ympäri Suomea.

Toiselle kurssipäivälle en päässyt osallistumaan, eikä se ollut onneksi välttämätöntä. Päivän aikana käsiteltiin pikkulapsia koskevia asioita sekä tukiperhetoimintaa. Kun itse olen toivonut, että minusta tulisi yli 10-vuotiaan tukihenkilö, antaa Jari armon käydä oikeudesta ja saan vapautuksen.

Tositoimia ja teini-iän muistelua

Seuraavana viikonloppuna palaan kerhotilaan muiden vapaaehtoisten kanssa. Ensimmäisenä päivänä käsitellään lapsen ikäkautta 7–13 vuoteen. Saamme myös kuulla lasten erityisvaikeuksista.

Erilaiset käytöshäiriöt näkyvät pojissa ja tytöissä eri tavoin. Pojat reagoivat useammin kiukulla ja aggressiolla. Tytöt kärsivät mielialahäiriöistä ja esimerkiksi syömishäiriöistä. Muistelen omaa yläasteen aloitusvuottani; kuinka tarkkailuluokan pojat saattoivat paiskata pulpetin luokkahuoneen ikkunan läpi, mutta tytöt tuhosivat lähinnä itseään esimerkiksi viiltelemällä.

Esiteini-ikä on myös kiinnostava vaihe; lapsen älyllinen kehitys on nopeaa ja auktoriteetteja osataan kyseenalaistaa fiksulla tavalla. Argumentaatiokyky kehittyy ja keskustelut voivat olla todella hauskoja. Aikuinen saa pitää jo varansa, ettei päästele suustaan mitä tahansa; Siitä nimittäin jää kiinni!

Pikkuhiljaa siirrymme teini-ikään ja sen hyväksymiseen, että me aikuiset – vaikka yrittäisimme olla kuinka cooleja tahansa – olemme teini-ikäisen silmissä joka tapauksessa auttamattoman noloja ja ankeita.

Toisena kurssipäivänä puhumme paljon vuorovaikutuksesta. Kuinka tärkeää on kuunnella ja nähdä toinen ihminen. Lapsella ei välttämättä ole ketään, joka aidosti näkisi hänet. Teemme harjoituksia, jossa toisaalta kuuntelemme toisiamme aktiivisesti, toisella hetkellä näytämme välinpitämättömyyttä. Mikä ero näiden kahden tavan välillä onkaan.

Odotus ja pelko

Huomaan, että koen koulutuksen aikana pelkoja siitä, onko minusta oikeasti tähän. Täysin pumpulissa, turvallisessa perheessä kasvaneena kokemusmaailmani on ollut suppea. Koulutuksessa kuulen tarinoita, jotka saavat kyyneleet nousemaan silmiini. Mitä sellaista minulla olisi, josta olisi iloa jollekin toiselle. Minulla ei ole omia lapsia ja kontaktini lapsiin muutenkin ovat vähäisiä.

Epäilys ei kuitenkaan saa minua peruuttamaan. Loppujen lopuksi uskon, että voi antaa jotain. Ehkä tärkeääkin. Huomioni, aikani. Lupaukset, joista pidetään kiinni. Korvan kuuntelemaan. Ehkä voin tarjota elämyksiä, joita hankalammista oloista tuleva nuori ei esimerkiksi perheen rahanpuutteen tai vanhemmuuden haasteiden takia pääsisi muuten kokemaan.

Jari kertoo, että joskus vielä kurssin aikanakin hän näkee, että joku ihminen ei sovi tukihenkilöksi. Tältä kurssilta hän uskoo kaikkien sopivan toimintaan. Se on lohdullista kuulla, sillä olen ollut päi- vien aikana oma itseni, kaikkine puutteineni.

Seuraava vaihe on odotus. Jari pyrkii mätsäämään yhteen toisilleen sopivat ihmiset. Kun sopiva nuori löytyy, tapaan hänet ja hänen perheensä. Kuukauden verran tunnustellaan, miten homma alkaa sujua. Jos se sujuu, kirjoitan nimeni sopimukseen, jossa sitoudun tämän lapsen tai nuoren tukihenkilöksi. Ja sen sitoumuksen on pidettävä.

Teksti: Johanna Hellsten

Kuva: Antti Kirves

 

Lähde mukaan

Lastensuojelun tukihenkilötoiminta on vapaaehtoistoimintaa tukea tarvitsevien lasten ja nuorten hyväksi.

Lastensuojelun tukihenkilötoiminnasta löytyy tietoa nettisivulla: http://www.lastensuojeluntukihenkiloksi.fi/

Nettisivuilla on myös listattuna yhteystiedot Suomen eri alueiden tukihenkilötoimintaan.

Pääsääntöisesti lastensuojelun ­vapaaehtoisiksi tukihenkilöiksi voivat ­hakea yli 18-vuotiaat vakaassa elämäntilanteessa olevat ihmiset, joilla on halua ja aikaa toimia lapsen tai nuoren ­tukena sekä mahdollisuus useimmiten pitkäaikaiseen sitoutumiseen.

Tukihenkilöllä ei yleensä tarvitse olla taustallaan sosiaalialan koulutusta tai työkokemusta, vaan hän toimii oman elämänkokemuksensa pohjalta tavallisena aikuisena.

Tavallisesti ennen toimintaan ryhtymistä tukihenkilön soveltuvuus tehtävään selvitetään hänen luvallaan esimerkiksi pyytämällä lausunto sosiaaliviranomaiselta.

Tukihenkilöiden pitää antaa suostumuksensa myös rikosrekisteritietojen selvittämiseen.