Takaisin

Rakentamisen syvin lama voi olla takana

Rakentamisen vaikein lama ja työttömyys saattaa olla jo takana.

Rakennusliiton puheenjohtajan Matti Harjuniemen mukaan uusimmat tiedot osoittavat sekä asunto- että infrakentamisen elpymistä.

Kesäkuussa 2015 toteutettu Rakennusteollisuus RT:n asuntotuotantokysely osoittaa, että asuntorakentaminen elpyy. Rakennusyritysten arviot tämän vuoden aloitusmääristä ovat nousussa. Etenkin gryndituotanto tulee lisääntymään lähiaikoina.

-Kasvu painottuu RT: n kyselyn perusteella vuoden jälkipuoliskolle. Tämä tarkoittaa sitä, että ensi talveksi infra- alalla sekä betoniteollisuudessa ja talonrakennuksessa tilauskanta paranee ja lomautettuja kutsutaan töihin. Vaikuttaa siltä, että ensi talvi on viime talvea parempi työllisyysvuosi rakentajille, sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi.

-Myös hallituksen toteuttama perusväylänpitoon painottuva infrarahojen tasokorotus vuosina 2016-2018 tulee näkymään ensi vuonna rakennusalan työntekijöiden, etenkin maa- ja vesirakennusalan ja asfalttimiesten työllisyyden paranemisena. Ehkäpä asfalttimiestenkin työkausi pitenee ja vaurioituneita teiden runkoja ja siltoja saadaan remonttiin.

-Miinusta sen sijaan on se, että uuden hallitusohjelman uusia väylähankkeita mahdollistavat investoinnit vähenevät edellisen hallituksen kehyspäätöksiin nähden. Jää nähtäväksi, pystytäänkö tonttipulaa helpottavia kasvualueiden väyläratkaisuja saamaan aikaan.