Takaisin

Verottaja löysi 4857 pimeää rakentajaa

Verottaja on löytänyt rakennustyömailta 4857 pimeää rakentajaa, jotka eivät olleet lainkaan firmojen kirjanpidoissa mukana.  Tämä on yksi verottajan Raksa 2000-2012 -hankkeen tuloksista.

Pimeää työtä ja maksamattomia veroja jäi verottajan syyniin erityisesti pienissä alle kolmen miljoonan liikevaihdolla toimivissa firmoissa.

-Pimeistä palkoista oli yli 90 % yrityksissä, joiden liikevaihto on alle kolme miljoonaa. Suurin osa niistä toimii Uudellamaalla, sanoo ylitarkastaja Pekka Muinonen verotarkastusyksiköstä.

Verottaja teki Raksa -hankkeen aikana yli 3500 verotarkastusta ja joka kolmannesta kohteesta löytyi harmaata taloutta. Voi sanoa, että harmaa talous on edelleen erittäin yleistä rakennusalalla, sillä tarkastetuista kohteista tehtiin 10 prosentista rikosilmoitus.

Joukossa oli 264 kohdetta, jossa oli kyseessä törkeä veropetos.

Hankkeen aikana verottaja laskee saaneensa haaviin noin 200 miljoonaa euroa maksamattomia veroja.

Ylitarkastaja Pekka Muinonen myöntää, että hankkeen keinot ovat purreet kuitenkin pienehköön joukkoon. -Iso osa harmaan talouden toimijoista on jäänyt valvonnan ulkopuolelle.

Verohallinto teki hankkeen aikana työmaavalvontakäyntejä yhdessä Aluehallintovirastojen työsuojelutarkastajien ja Eläketurvakeskuksen tarkastajien sekä poliisin kanssa.

Valvonta kiristyy merkittävästi tämän vuoden heinäkuussa, kun valvonta muuttuu entistä enemmän tässä ja nyt olevaksi.

Verottaja saa kesän jälkeen koko ajan tiedot firmojen urakkasummista ja työmaiden työntekijöistä. -Tietojen käsittelyä ja tarkastusta varten on perustettu erikoisyksikkö. Tarkoitus on, että kuukauden kuluessa tulleet tiedot käsitellään välittömästi. Näin meillä pitäisi olla aina ajantasainen tieto kasassa, sanoo ylitarkastaja Sari Wulff.